
Kaivolan kesäteatterissa viritellään maakauppoja, järjestellään vanhuksen asumista, paljastetaan taideteos ja kerrotaan, mitä yllättäviä sivuvaikutuksia Laitilan Sanomien lukemisella voi olla. Marko Laihisen käsikirjoittama Rusetteja vanhasta muistista sisältää kaikki viihdyttävän suvinäytelmän ainekset nuoresta lemmestä nokkeliin sutkautuksiin ja kauniisiin lauluihin. Tiia Valavuon ohjaaman esityksen ensi-ilta oli 1.7.
Tarinan keskiössä on vanha Fanny, Perätuhton kylässä asuva Karjalan evakko, jolta omaiset tahtovat asunnon ja rahat ja viekas bisnesmies suon, josta arvelee hyötyvänsä. Asian ympärillä pyörii enemmän ja vähemmän erikoisia ihmisiä, joiden kautta päästään nauramaan kuntien säästötoimille, taiteilijoiden apurahajärjestelmille ja ihmisten ahneudelle.
Valavuo on rakentanut Laihisen runsaasta tekstistä toimivan kokonaisuuden. Parituntinen sujahtaa katsojalta niin, ettei huomaa edes kelloa vilkuilla ja vaikka näytelmän hauskuus ei ihan käy vatsalihasten päälle niin kotiinviemisiksi jää kuitenkin hyvä mieli.