Ympäri Laitilaa ovat tienviitat joutuneet ilkivallan kohteeksi. Muun muassa Vallesmannikadun, Vihtorinkadun ja Kaukolantien viitat ovat väännetty muodottomiksi.
– Jos ajelet tässä keskustan alueella, niin törmäät varmasti muihinkin väännettyihin tienviittoihin ja liikennemerkkeihin, kertoo Laitilan tekninen johtaja Mika Raula.
Raulan mukaan merkkeihin kohdistuva ilkivalta on lisääntynyt lähiaikoina. Niiden takaisinvääntely aiheuttaa kaupungille turhaa työtä.
– Nämä ovat pieniä asioita, mutta kyllä viittojenvääntelijät voisivat lopettaa. Kaupungin työntekijöillä olisi parempiakin hommia.
Tekninen johtaja uskoo, että kyse on nuorten ”miehisyyden todistamisesta”. Hän toivookin, että asiasta keskusteltaisiin kotona.
Kaupungilla ei paljon ole tehtävissä vääntelyn lopettamiseksi, mutta jos ilkivallantekijä saadaan kiinni, niin lasku seuraa perästä.
– Esimerkiksi uusi tienviitta maksaa asennuksiin päivineen noin sata euroa.
