
Laitilan metsästysseura ry järjestää ensi lauantaina ilmaisen perhepäivätapahtuman. Tapahtuma pidetään seuran omistamalla Kusnin majalla nyt toista kertaa.
– Viime vuonna oli 70–80 kävijää, nyt yritämme saada vähän enemmän porukkaa tulemaan, kertoo seuran jäsen ja tapahtumaa järjestävä Tapio Vuoriaho.

Kuva: Outi Aaltonen
Tapahtuma on lapsiperheille tarkoitettu. Tekemistä riittää muun muassa haulikko- ja ilmakivääriammunnan sekä ammuntasimulaattorin muodossa. Simulaattori toimii niin, että videotykki heijastaa seinälle esimerkiksi juoksevan hirven, johon koitetaan punapistetähtäimen avulla osua.
– Se näyttää ihan todelliselta tilanteelta ja vaatii tarkkuutta. Siitä näkee heti, mihin on osunut, Vuoriaho selittää.
Myös jousiammuntataitoja pääsee tapahtumassa harjoittamaan.
Lisäksi majalla pyörii riistakameran kuvia ja esitellään metsästyskoiria. Tarjolla on pullaa, kahvia, mehua ja makkaraa.
Vuoriahon mukaan metsästysseura tarvitsee innostunutta nuorta polvea mukaan toimintaansa.
– Seura rupeaa ukkoontumaan. Tarkoituksena on, että saadaan nuoria jäseniä mukaan ja näytetään heille, mitä metsästys mahdollisesti on.
Laitilan metsästysseura ry:n perhetapahtuma Kusnin majalla lauantaina 13. elokuuta klo 11–15. Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin.