Jerry Aittakari otti hopeaa voimamiesten MM-kisassa

0
Jerry Aittakari treenaa kolmasti viikossa urheilutalon punttisalilla. Kuva: Juhani Marttala
Jerry Aittakari treenaa kolmasti viikossa urheilutalon punttisalilla. Kuva: Juhani Marttala

Jerry Aittakari on tehnyt Laitilassa uuden avauksen voimailulajeissa. Hän sijoittui toiseksi Hämeenlinnassa pidetyissä voimamieskisassa, joka oli samalla World Heavy Events -liiton MM-kilpailu.

– Mahdollisuuteni voittoon menivät farmaripidossa eli lajissa, jossa pitää pitää 120 kilon painot molemmissa käsissä ylhäällä mahdollisimman pitkään. Kämmenpohjani repesivät samaisessa lajissa pari viikkoa aikaisemmin Suomen cupissa, enkä kämmenet teipattuina pystynyt pitämään painoja ylhäällä kuin 19 sekuntia ja jäin lajissa viimeiseksi, Aittakari kertaa kisan kulkua.

Jerry Aittakari kilpaili alle 80-kiloisten sarjassa, johon otti osaa viisi kilpailijaa. Kisa koostui seitsemästä lajista, joista hän voitti kolme eli merimieskävelyn, maastavedon ja tukkipunnerruksen. Farmarikävelyä lukuun ottamatta hän sijoittui muissa lajeissa sarjassaan toiseksi.

Aittakari on harrastanut voimailua 15-vuotiaasta asti. Alun perin hän harrasti voimanostoa, mutta koki penkkipunnerruksen niin vaikeaksi, että päätti pari vuotta sitten vaihtaa lajia.

– Olen seurannut voimamieskisoja jo pitkään telkkarista ja niiden monipuolisuus sekä show-meininki antoivat kimmokkeen kokeilla lajia itsekin.

 

Lue lisää 20.9.2016 lehdestä