Olen päättänyt ryhtyä kokiksi. Ensimmäiseen kehittelemääni reseptiin loin jännittäviä makumaailmoja, ja karvaat ainesosat tuovat etäisesti mieleen kostean hien. Elämys ei jää kuitenkaan yksipuoliseksi eikä ala ällöttää pukuhuoneita muistuttavalla lemahduksellaan, sillä karvaan maun haihduttua suussa alkaa ikään kuin poksua.
Jos valtavan suuren annoksen nielaisee liian nopeasti, saattaa kipristely siirtyä ensin paineen tunteeksi kurkkuun, ja myöhemmin se tuntuu vatsassa pitkäänkin syömisen jälkeen. Siksi suositellaan, ettei tätä ruokaa nieltäisi, ennen kuin on alkanut kolmas vaihe, nimittäin suuhun sulaminen. Loppujen lopuksi suuhun leviää makea onnen ja suklaan sekoitus, jota on mahdoton saavuttaa ilman kahta ensimmäistä vaihetta.
Ohjenuoraksi kaikille reseptistä kiinnostuneille voisin kertoa, että kirjoittakaa ylioppilaaksi. Resepti toimii lähinnä yo-kirjoitusten aikana sekä muissa erittäin jännittävissä tilanteissa, joissa mitataan älykkyyttä. Todisteita, että resepti todellakin toimii, ovat esimerkiksi stressitason äkillinen nousu ja sitten lasku, kummallinen käytös, suhteettomat mielipiteet ylioppilaskirjoituksista ja lukion oppimäärän suorittamisesta sekä paniikki, joka ilmenee nauramisena, elämän monipuolistumisena ja sisäisen elämän laajentumisena tunteisiin, joita ei tiennyt itsellään olevankaan.
Opiskelijalla saattaa esiintyä sivuvaikutuksina myös suurta itsesuojeluvaistoa ja yhteenkuuluvuudentunnetta syysmyrskytuulessa tippuvien omenoiden kanssa. Ne kopsahtelevat alas ja nauravat helisevää nauruaan, jota me emme tavallisesti voi kuulla, mutta opiskelijat, me kuulemme, mitä haluamme ja mitä emme missään nimessä halua. Samastumme ja alamme naureskella, ettei elämä ole kovin vakavaa ja kyllä tästä selvitään.
Kokkina oleminen ei ole sen ihmeellisempää kuin psykologina. Olen kokannut itselleni joka aamu kulhollisen tätä opiskelijan auvoista onnenruokaa, jännitystä ja kauhua. Minulla on siis matematiikan kirjoitukset edessä keskiviikkona. En tiedä, miten päin minun pitäisi olla. Jossain vaiheessa olin jo sitä mieltä, etten arvosta koko ylioppilastutkintoa yhtään. Älkää huoliko, se oli vain paniikkiratkaisu ja pako todellisuudesta.
Ensimmäiset kirjoitukset jännittävät, ja nukuin jo viime yön huonosti. Keskityn kaikkeen epäoleelliseen. Yhteiskunnallinen paine on valtava. Mitä jos minusta ei tule elämässä yhtään mitään? Kyllä tulee, älä sinä Jasmiina itsestäsi huoli. On kuitenkin aiheellista miettiä, miksi teen tätä. Olen tässä jonkun syyn takia. Pitäkää peukkuja pystyssä! Haluan psykologiksi, ja tarvitsen hyvät arvosanat ylioppilaskirjoituksista. Sitä se on. Olla ihminen ja tavoitella jotakin. Tämä on aivan kauheaa!