Mörökölli-ikävä

0

IMG_20160827_102546Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön! Lupaan, että lähden tänään mörököllin matkaan, jos sitä erityisesti vaaditaan minulta. Olin hieman tekopyhä, kun muutama viikko sitten julistin, että olin aivan tyytyväinen, vaikken päässyt käymään Oulussa. Tarina kuitenkin jatkui kesän jälkeen: ensimmäisenä viikonloppuna kouluni alkamisesta suuntasimme kihlattuni kanssa yöbussilla Pohjois-Pohjanmaalle vanhempien luvalla.

Puolustuksekseni täytyy sanoa, että muutamassa viikossa ehdin kasvaa niin paljon, että motiivini lähteä Ouluun olivat erilaiset kuin silloin ajattelin. Olisinhan halunnut lähteä hakemaan itseäni, karannutta sieluani. Sen sijaan minulle tuli 600 kilometrin päässä suuri koti-ikävä, joka on jatkunut koko kouluviikon. Miten hienoa onkaan kouluviikon jälkeen päästä kotiin!

Oulussa oli mukavaa. Kävelimme puistossa, ja kaupungissa sattui olemaan samaan aikaan Kansainväliset markkinat, jotka vierailivat myös Raumalla lähempänä Laitilaa. Yöpaikassamme meidät vastaanotettiin yhtäkkiä englanniksi tervetulleeksi. Ilmeisesti näytimme niin hölmistyneiltä ensikertalaisiksi, ettei suomalaisuus paistanut kasvoiltamme, ja toki vastasimme kielellä, jolla meitä puhuteltiin! Mietimmekin sitten aamulla, pitäisikö kantaa vastuu niin kuin aikuinen vai leikkiä vähäpuheista ja vain pikaisesti maksaa majoitus paikan isännälle. Illalla kävimme pitsalla ja katsoimme huoneessamme televisiosta Kaunotarta ja kulkuria, rakasta lastenvideota.

Mörököllit ja sanojen syömiset kuuluivat lapsuuteen. Ei enää syödä sanoja vaan petetään ihmisiä, eikä mörököllejä tai yöllisiä vaatekaappihirviöitä ja sängynalushaamuja ole olemassa. Kukaan ei tartu ilkeästi käteeni, jos vahingossa roikotan sitä sängyn laidan yli. Onneksi siihen ei tartuttu myöskään ollessani lapsi, ja sain tuntea olevani turvassa paksun peiton suojissa, yölampun valossa.

Sitä turvaa tuli todella ikävä, ei pelkästään Oulu-reissun takia. Tunnen itseni hyvin pieneksi tällä hetkellä, sillä katselen suuria kysymyksiä silmästä silmään. On vaikea kestitä sellaisia ajatuksia kuin ”ylioppilaskirjoitukset” tai ”naimisiinmeno”, mutta molemmat ovat edessä alle vuoden sisällä. En tiedä, onkohan jommalla kummalla jotain erikoisruokavaliota, ja minulla on kuitenkin pukukoodi illallisillani. Haluaisin niin suurten vieraiden suhtautuvan rennosti kestitykseeni, joka on vaatimaton ja aivan minun näköiseni.

Olen stressaantunut lukiolainen, abiturientti, ja minulla on ikävä lapsuuttani ja kotimaisemia, Laitilaa. Olen juuri tehnyt pisimmän matkani ilman vanhempiani ja etsin elämääni. Joskus nuoruus on juuri tällaista epämääräistä mörököllittelyä.