– Hei äkkiä tänne! Nopeasti! Täällä se on, Abra!
Otamme jalat alle ja juoksemme kännykät kourassa kymmenen metrin päähän.
Myönnän häpeilemättä, että olen täysin hurahtanut Pokémon Go -peliin. Heinäkuussa julkaistu peli vei heti mennessään. Eikä innostukselle näy loppua, päinvastoin. Kilometri kilometrin jälkeen olen aina vain enemmän koukussa näiden taskuhirviöiden maailmaan.
Pokémon Go on mobiilipeli, joka perustuu lisättyyn todellisuuteen. Kännykän ruudusta näkee, kun Pokémon-hahmot ilmestyvät milloin mihinkin: kaduille, puistoihin, linja-autopysäkeille.
Uutuuspelissä viehätti ensikokeilulla, miten se innostaa liikkumaan. Jotta voi edetä ja löytää pokémoneja, on pakko lähteä ulos ja kävellä.
Minulle pokémonien jahtaaminen on tietynlaista nostalgiaa. Lapsena, vuosituhannen vaihteessa, seurasin innolla alkuperäiseen japanilaispeliin perustuvaa televisiosarjaa ja hamstrasin keräilykortteja. Veljeni ja serkkuni kanssa pidimme huolta, että olimme aina ensi-illassa, kun uusi elokuva tuli teattereihin. Ei olisi uskonut, että melkein 20 vuotta myöhemmin olen taas Pokémon-fani.
Yksi seikka tässä uusimmassa Pokémon-pelissä viehättää kuitenkin ylitse muiden: sosiaalisuus. Pelikaverina minulla on usein kummipoikani. Pokémon Go:n myötä olen löytänyt hauskaa yhteistä ajanvietettä varhaismurrosikää potevan nuorukaisen kanssa.
Vaikka kuulummekin pelissä eri joukkueisiin, minä keltaisiin ja kummipoikani sinisiin, olemme kuin yhtä tiimiä. Käymme yhdessä pelaamassa; keräämässä stoppeja Turun jokirannassa ja etsimässä harvinaisuuksia puistoista. Vaihtelemme aktiivisesti pelikuulumisia:
– Mä oon nyt lvl 21. Kympistä on tullut Electabuzz, Magmar, Scyther, Snorlax ja Aerodactyl cp 1 200!
– Aijon käyttää sun kanssa Turussa lucky eggin ja evolvaan kaikkea. Huomenna evolvaan 10 pokémonia plus 170 Pidgey-candyä ja 80 Weedle-candyä.
Whatsapp laulaa, kun viestittelemme tällaista koodikieltä lähes päivittäin.
Parasta on, että Pokémonia pelaava kummitäti ei ole 13-vuotiaan silmissä mikään nössö. Yhteys murkkuikäiseen on taas löytynyt. Joten tattista vaan, taskuhirviöt.
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien tuottaja,
joka on kävellyt Pokémon-jahdissa 204 kilometriä.
Julkaisemme täällä valittuja Täst kulmast -kirjoituksia. Kaikki kirjoitukset ovat luettavissa Laitilan Sanomien paperi- tai digilehdestä.