Laitilassa valtatie kahdeksalla sattui maanantaina iltakymmeneltä kahden henkilöauton kolari.
– Kyseessä oli kohtaamisonnettomuus, joka tapahtui Katinhännän risteyksessä. Toinen auto oli matkalla Turkuun päin ja toinen Raumalle, kun jostain syystä Turun suuntaan ajanut auto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle, selventää päivystävä palomestari Timo Saari.
Onnettomuudessa oli osallisena kolme henkilöä. Vastaantulevien kaistalle ajautuneessa autossa oli yksi naishenkilö, toisessa pariskunta. Kaikki loukkaantuivat törmäyksessä lievästi.
– Heidät vietiin hoitoon, mutta ilmeisesti kukaan ei saanut mitään vakavaa vammaa.
Onnettomuuden syy ei ole päivystävän palomestarin tiedossa.
– Poliisi tutkii sitä, hän lisää.
Kolaripaikalla oli pientä liikennehaittaa noin tunnin verran.
– Raivaustyöt sujuivat hyvin, sillä kolariautot siirrettiin läheiselle linja-autopysäkille. Liikenne saatiin siis hyvin jatkumaan, Saari kertoo.