
Kuntalaisaloite tuulivoiman kahden kilometrin minimisuojaetäisyydestä tulee huomioida Pyhärannan kaavavalmistelussa. Näin päätti Pyhärannan kunnanvaltuusto maanantaisessa kokouksessaan.
Pro Pyhäranta -yhdistyksen tekemä kuntalaisaloite vaatii, että kunnassa otetaan käyttöön kahden kilometrin suojaetäisyys tuulivoiman ja asutuksen välille.
Kunnanvaltuustossa aihe herätti kiivastakin keskustelua. Valtuutettu Rauno Luttinen (kok) ehdotti, että kuntalaisaloite käsiteltäisiin heti sen sijaan, että se merkittäisiin kunnanhallituksen esityksen mukaisesti tiedoksi ja huomioitaisiin kaavavalmisteluissa.
Hän ehdotti, että kunnan kannaksi määriteltäisiin, että kahden kilometrin suojaetäisyys on otettava käyttöön tuulivoiman ja asutuksen välillä.
Vesa Muurinen (kesk) kannatti Luttisen ehdotusta.
Kunnanjohtaja Matti Muukkonen muistutti, että kyseessä olisi poliittinen tahtotilapäätös, jolla ei ole oikeudellisessa lupaharkinnassa mitään merkitystä.
– Suomen Hyötytuuli on edelleen kiinnostunut kaavoittamaan tänne seitsemän tuulivoimalaa ja on toivonut valtuustolta tuulivoimasta selkeää kantaa asiaan, Muukkonen kertoi.
Muurinen vastasi, että juuri tämän takia valtuuston olisi syytä tehdä saman tien tahtotilapäätös, jotta viestiä voidaan viedä eteenpäin Suomen Hyötytuulelle.
– Se kuvastaisi kuntalaistenkin tahtoa, hän sanoi.
Valtuusto päätyi äänestämään, otetaanko aloite heti käsittelyyn. Äänin 13–8 hyväksyttiin kunnanhallituksen alkuperäinen esitys. Hallituksen esityksen mukaan valmistelijoiden on otettava aloite huomioon kaavoituksen yhteydessä.
Samalla äänestettiin, tuliko Luttisen toinen esitys kahden kilometrin suojaetäisyyden käyttöönotosta rauenneeksi. Sen katsottiin rauenneen äänin 13–7.
– Tulen olemaan yhteydessä kaavoittajaan eli Hyötytuuleen ja kerron, että aloite pitää huomioida kaavavalmistelun yhteydessä, Muukkonen kertoi Laitilan Sanomille.
Kaavoittaja on Pyhärannan kunta ja Hyötytuuli Oy on kaavatyön tilaaja. Pyhärannan kunnalla on oikeus päättää kaavatyön yksityiskohdista näkemyksensä mukaisesti.
Kommenttien lisääminen on estetty.