
Laitilan yrityslistalta löytyy useita nousijoita, kun tarkastellaan yritysten maksamia yhteisöverosummia. Lännen Painepuu, Finn Lamex Safety Glass, Munax, Kumielo, Elektro-Valo nostivat isosti maksamaansa veromäärää.
Lännen Painepuu maksoi yhteisöveroa vuonna 2014 noin 176 000 euroa, kun viime vuonna potti nousi lähes 445 000 euroon. Finn Lamex Safety Glassin summa nousi vastaavalla ajanjaksolla 108 000 eurosta lähes 274 000 euroon.
Lännen Painepuu kuuluu Kuusisto Groupiin, ja sen kotipaikka on Laitila. Lännen Painepuun toiminta painottuu kuitenkin Poriin ja Parkanoon, joten yrityksen yhteisövero menee näille paikkakunnille.
Se valmistaa kestopuuta eri muodoissa. Puu menee tukkuliikkeille ja teollisuuteen. Kuluttajakauppaa yritys ei tee.
– Hyvän tuloksen takana on pitkäjänteinen työ, kertoo Kuusisto Groupin hallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto.
Kuusisto Groupiin kuuluvat myös yritykset Veljet Kuusisto, Lapin Painepuu ja Kuusisto Wood. Näiden yhteisöverotuotto tulee Laitilaan, jossa niiden henkilöstö työskentelee.
Myös laskijoita on Laitilan listan kärjessä. Kärkinimi Lounaisrannikon Osuuspankin verotettava tulo oli 600 000 euroa vähemmän kuin edellisenä verovuotena. Samalla myös yhteisöveron määrä laski.
Osa yritysten maksamasta yhteisöverosta tulee Laitilan kaupungille. Suurimman osan yhteisöverokertymästä saa valtio, mutta osa maksetaan kunnille sen mukaisesti, paljonko yrityksellä on työntekijöitä eri kunnissa. Myös seurakunnat saavat pienen osuudenvielä verovuonna 2015.
Kaikkiaan Laitila sai viime vuonna 2,1 miljoonaa euroa yhteisöveroa. Se on 2,1 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Laitila 2015
Yrityksen nimi, Verotettava tulo € / Maksuunpantu yhteisövero €
- Lounaisrannikon Osuuspankki, 3 733 998 / 749 800
- Lännen Painepuu Oy, 2 192 134 / 444 765
- Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, 1 726 358 / 348 272
- Finn Lamex Safety Glass Oy, 1 356 775 / 274 355
- Munax Oy, 1 240 774 / 251 155
- Kumielo Oy, 1 207 259 / 244 494
- Satavakka Oy, 1004528 / 203 893
- Elektro-Valo Oy, 932 913 / 191 123
- Veme Oy, 443 585 / 90 234
- JuuresVakka Oy, 378 973 / 77 086
Juttua täydennetty 2.11. kello 10:07.