Tänä vuonna olen oivaltanut, että on helpompi olla avoimesti ujo ja täyttää ujon kaikki kriteerit kuin piilotella sitä ja yrittää olla hirmuisen rohkea. Sanon muille ihmisille, että “en uskalla, mutta jos vaikka…” tai “olen vähän ujo, mutta kuitenkin voitaisiin…”. Kun tunnen oloni ujostuneeksi, yritän parhaani. Hermostuminen ja ujostuminen ovat sitten kaksi eri asiaa, ja hermostuessa tuntee olonsa kyllä aivan erityisen kiihtyneeksi.
Olen siis ujo. En tykkää tuppautua mihinkään mukaan. Mielelläni kyllä olen ihmisten kanssa ja kokeilen uutta, kun siihen tarjoutuu hyvä tilaisuus – eli silloin, kun hetki on tarpeeksi kiinnostava ja otollinen, jos vaikka olen iloinen. Pelkään mennä uusiin paikkoihin ilman ystävää. Jos kaveria ei ole, saatan houkutella itseäni: “Haluaisit varata pyykkivuoron, ehkä vilkaisisit ruokalaan ja uskaltautuisit myös syömään?”
Minun piti pyytää vieraat ottamaan kahvia ja kakkua synttäreilläni. Sillä ei ole mitään väliä, miten asiansa ekalla kerralla toitottaa isolle porukalle, koska puolelta se menee ohi kuitenkin. Ehkä jotkut huomaavat itsetuntoa raastavan epäröinnin, mutta synttäreillä juhlijakunta on usein melko armollista väkeä, joten ei haittaa, vaikka vähän haparoisi sanoissaan: “Täällä ois kahvia… tulkaahan ottamaan!” Olin siitä ihan ylpeä. Ihmiset tulivat ottamaan kahvia.
On minusta melkein hellyyttävää – sisäisenä kokemuksena, ei niinkään ulkoisesti – kun sanat tulevat vain kuiskauksena ja tekee mieli painua maan alle, mutta silti haluaisi vastata toiselle mitä mukavimmin. Siinä on jotain kilttiä. Arvostan ihmisiä, jotka kaivavat ujoja tyyppejä lempeästi esiin ja saavat parhaimmillaan ujon loistamaan ja tuntemaan olonsa mukavaksi.
Kiinnostuskoukut ovat paras konsti ujon luottamuksen herättämiseen. Junassa on helppo jutella ihmiselle, joka lähestyy oman asiansa kanssa ja tekee itsensä siten kiinnostavaksi. Uusiin ihmisiin on helppo tutustua, jos tuttu aihe löytyy nopeasti, vaikka tilanne olisi vähän vieras ja vaivaannuttava.
Ujona ihmisenä on helppo lähestyä muita jonkun asian kanssa tai tutussa tilanteessa, jota pystyy vähän ennakoimaan. On nimittäin määrättyjä tilanteita ja paikkoja, joissa osaa käyttäytyä ihmisten odottamalla tavalla. Silti tosi monet mahdollisuudet jäävät käyttämättä, kun ei osaa toimia yllättävissä keskustelutilanteissa, vaan jähmettyy ja muut jäävät odottamaan reippaampaa käytöstä, jota he eivät koskaan tule saamaan.
On vaikea olla ujo yhteiskunnassa, joka odottaa ulospäinsuuntautuneisuutta, aktiivisuutta ja nopeutta sosiaalisissa tilanteissa. Monesti aralle lapselle sanotaan: “Veikö kissa kielesi?” “Etkö uskalla puhua?” “Tule syliin!” ja tullaan liian lähelle, eikä nähdä vaivaa, että tehtäisiin itsestä tuttu ja turvallinen tai kysyttäisiin: “Saako sua silittää?”
Joskus tekeekin mieli huutaa maailmalle: “En minä ole ujo! Te ette vain ymmärrä minua!” Ymmärrän kuitenkin, miten ahdistavaa toisen vetäytyminen voi olla. Ei ole mitään hätää, jos olet ujo. Minäkin olen. Ollaan yhdessä.