
Viime talven lumilla muurattiin Tuunan jalkapallokentälle monitoimihallin peruskivi. Nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin, kentän täyttää massiivinen monitoimihalli, jota ensimmäiset käyttäjät pääsivät testaamaan eilen torstaina.
Monitoimihallin suuri kenttä voidaan jakaa verhoseinämillä kolmeksi pienemmäksi liikuntasaliksi ja lisäksi hallissa on erillinen peilisali. Monitoimihallin Eurantien puoleisen seinän viertä kulkee 70 metriä pitkä juoksusuora. Suoran toisesta päädystä löytyvät pituus-, korkeus- ja seiväshyppypaikat ja toinen pääty toimii niin sanottuna heittopäänä, joka on omiaan pallo- ja heittolajien harjoittelupaikaksi.
Laitilan liikuntasihteeri Ilkka Simola esittelee hallia tyytyväisenä.
– Ainakin niin kauan kuin minä olen ollut Laitilassa töissä, on todettu, että muuten meillä on liikuntapaikkoja hyvin, mutta ajan vaatimukset täyttävä sisäliikuntahalli puuttuu. Enää ei puutu sekään.
Monitoimihallin vastuuhenkilönä toimii loppuvuoden ajan urheilualueiden vastaava hoitaja Kari Huunonen. Simola kertoo, että ensi vuodeksi on haettu lupaa palkata yksi henkilö lisää liikuntapaikoista vastaavaan tiimiin.


– Koska monitoimihallissa on toimintaa läpi viikon, ei siitä voi vastata vain yksi henkilö. Ensi vuoden aikana haemme toimivia käytäntöjä niin tässä asiassa kuin monessa muussakin monitoimihallin toimintaan liittyvässä asiassa, Simola kuvaa.
Hän korostaa, että halli on rakennettu monitoimitilaksi, jonka on tarkoitus palvella erilaisissa käyttötarkoituksissa. Halliin onkin päätetty hankkia tuplasti suurempi näyttämö kuin alkujaan ajateltiin.
– Koottava katsomo on tulossa lähes 50 neliömetrin suuruisena ja se palvelee varmasti paremmin erilaisissa tapahtumissa.
Hallin kiinteänä kalusteena on 200 hengen katsomo, joka voidaan istumatilaa tarvittaessa ottaa helposti käyttöön.
– Tarkoitus on lisäksi hankkia useita satoja irtotuoleja, jotta istumapaikkoja saadaan lisää.
Halliin voidaan ottaa kerrallaan sisään tuhat henkeä, kunhan liian pieneksi mitoitettu ilmastointilaitteisto saadaan korvattua tehokkaammalla.

Monitoimihallista on salivuoroja varattu jo hyvin. Simola kertoo tunkua olevan erityisesti arki-iltoihin.
– Toivomme hallin löytävän käyttäjiä myös päiväaikaan.
Monitoimihalli on miehittämätön, eli käyttäjät pääsevät vuorollaan sisään vastuuhenkilön kulkukortilla. Tiloissa on kameravalvonta ja kaikkia hallin toimintoja, muun muassa valaistusta, voidaan säätää etänä jäähallista.
– Laitilassa asiat liikuntapaikkojen suhteen ovat todella hyvät. Täällä on monenlaisia paikkoja ja ne ovat loistokunnossa, monitoimihallin vastuuhenkilö ja urheilualueiden vastaava hoitaja Kari Huunonen kiittelee.
Ensi viikolla alkaa osittain monitoimihallin alle jääneen jalkapallokentän laajennustyö. Se valmistuu ensi huhtikuuksi, joten viime talven tavoin myös tämä jääkausi joudutaan Laitilassa pärjäämään ilman isoa luistinrataa.
– Valitettavasti tosiaan kenttä on myllerryksessä ensi kevääseen eli siihen ei voida kenttää jäädyttää.

“Onhan tämä aivan mahtavaa”
Monitoimihallin pääsi testaamaan torstaina ensimmäisenä naisten salibandyjoukkue. Laitilassa ei koskaan aikaisemmin ole voitu pelata virallisen kokoisella kentällä salibandyä, joten ilmoilla oli suuren urheilujuhlan tuntua.
– Onhan tämä aivan mahtavaa, iloitsevat joukkueessa pelaavat 17-vuotiaat Henna Kareniemi ja Sanna Seikola.
Kumpikin on aloittanut salibandyharrastuksen kuutisen vuotta sitten eli viidesluokkalaisena.
Aiemmin naiset ovat muiden lajin harrastajien tavoin ajaneet treeneihin Laitilasta naapurikuntien halleihin, joten kilometrejä on kertynyt melkoisesti kuukausittain.
– Kyllä tämä on kaikille säbän ja futsalin harrastajille iso asia, kiittelee salibandytouhuissa pitkään mukana ollut Arja Tulinen-Saario.
Hän on hyvillään siitäkin, miten hyvin Jyskeen salibandyjaoston toiveita on otettu huomioon monitoimihallihankkeessa ja välinehankinnoissa. Muun muassa ensimmäistä kertaa käytössä olleet koottavat laidat saivat kiitosta osakseen.
Myös tilaa on Tulinen-Saarion mukaan reilummin kuin monessa muussa hallissa.
– Sen ansiosta täällä on tarpeeksi reilut turva-alueet. Useissa halleissa seinä tai kannatinpalkit ovat lähes kiinni kentässä eli vaarallisen lähellä, kun pelaajat ottavat kontaktia toisiinsa.
Laitilassa on aiemmin salibandyä pelattu liikuntasaleissa, joiden koko on ollut alle puolet virallisesta salibandykentästä.
– Kyllähän tämä näyttää komealta. Ja nyt Laitilassakin voidaan järjestää kotiturnauksia.
Hallissa avajaiset tammikuussa
Laitilan uuden monitoimihallin virallisia avajaisia vietetään 27.–29. tammikuuta. Luvassa on monipuolista ohjelmaa koko perheelle.
Avajaisperjantaina halliin pääsevät tutustumaan kaikkien laitilalaiskoulujen oppilaat opettajineen. Iltapäivällä vietetään virallisia vihkiäisiä ja hallin ovet aukeavat kaikille kiinnostuneille.
Lauantaina on luvassa perhepäivä, kun hallista tehdään MLL:n ja Jyskeen voimin lasten liikuntamaa. Lauantai-iltana puolestaan keskitytään viihdyttämään nuorisoa musiikkikonsertin muodossa.
Sunnuntai puolestaan on pyhitetty urheilulle, ja hallissa nähdään muun muassa Korihaiden edustusjoukkueen taiturointia.