Lusikka sivu suun

0

dsc_9363Itsenäisyyspäivä meni tämän blogin osalta ohi, koska minulla on ollut paljon tekemistä. Itse asiassa monen muun asian ajattelu on ollut vaikeaa, mutta kalenterikuukaudet ovat vilisseet silmissä ja pyörineet karusellissa sormenpäissä – siitä huolimatta, että missasin itsenäisyyspäivän kokonaan. Olin silloin Saarijärvellä ystäväni luona lataamassa akkuja ja löysin koko syksyn ajan harhailleen opiskelumotivaationi, tapani mukaan lähellä lukukauden loppua. Mutta ei kalenteripäivillä ole itsellään ollut mitään painoarvoa. Odottaminen vain vaatii tuijottamista kalenteriin kuin omaan napaan.

Pohdin tässä eräänä päivänä, kun makoilin oikein lokoisasti sängyllä, miksi aivooni eivät lähettäneet käskyä ”iltapalalle” muuhun hermostoon tai ainakaan mitään ei tapahtunut, sillä asenne oli mitä oli. Makasin saamattomana ja vino hymy kasvoillani. Jäikö komento puolitiehen huvin vuoksi, vai ratkaisiko vaillinainen motivaatio sen, etten noussut ylös ja suunnannut keittiöön? Siispä hyvän joulun toivottaminen on ollut työn ja tuskan takana. Minulta ei nyt oikein liikene hermoimpulsseja siihen, koska jännittää. Kun asenne on mitä on. Mietin häitäni ja elämääni.

Olen menossa naimisiin. Alle kolmen viikon kuluttua istun koulussa psykologian tunneilla kuuntelemassa, miten ihmisen hermosto toimii, ja mietin pääni puhki elämän peruskysymyksiä tästä uudesta näkökulmasta: kuka on Jasmiina puolisona ja uuden sukunimen kanssa. Jos täysi-ikäistyminen oli minulle suuri asia ja edelleen olen ikävuosistani ylpeä ja iloinen, mitäköhän tämä elämänmuutos tuo tullessaan? Aikuisilla on tapana rauhoitella, hyvä niin. Olen vain sellainen ihminen, joka elää koko sydämellään eikä jätä kyyneltäkään itkemättä tai naurua nauramatta. Täysi-ikäistyminen oli minulle pieni mutta tärkeä palanen itsenäistymisessä. Naimisiinmeno on palanen elämääni ja osa tulevaisuuttani.

Tämän kirjoituksen otsikko on siinä mielessä hieman epäpätevä, että nimenomaan – toisin kuin se väittää – hörpin soppakauhastani mitä minun elämääni kuuluukin, siis sitä mikä  on minun osani, ja olen siitä ihastuksissani ja onnellinen. Kiitos, että saan olla tässä. Sulhaseni kanssa olemme tunteneet kuudennesta luokasta asti, emmekä kävelleet toistemme ohi kuin mitään ei olisi tapahtunut. En aio mennä naimisiinkaan sillä tavoin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minulle kaikilla asioilla on merkitystä. Olen herkkä ja yksityiskohtainen.

Kysyin lapsena ekaa kertaa seurustellessani äidiltä, mistä tietää, milloin toista oikeasti rakastaa. Kuulemma sen vain tietää. Sydämessään? Sen tietää, kun on elänyt eteenpäin ja kun on vakiintunut. Elämän myrskyt eivät säästä ketään. Avioliitto on mun mielestä hieno ja vakava asia! Tahdon. Avioliitto on turvasatama, joskin myös työntäyteinen paikka.

Tällaisten ajatusten keskeltä toivotan teille oikein hyvää joulua! Tähän saakka on päästy ja hyvä niin. Aika kulkee eteenpäin.