Sain ystävältäni erityisen joululahjan: hän oli tehnyt minulle kuvakirjan ja lisännyt lomaan sanoituksia ja omia tekstejä, jotka kertoivat meidän ystävyydestämme ja minusta. Hän toivoi, että säästän sen pahan päivän varalle. Sinä päivänä, kun tukehdun ahdistuksen kyyneliin enkä löydä yhteyttä itseeni, voin lukea sitä kirjaa. Hän ei silti tulisi katoamaan viereltäni, vaan päinvastoin, ystävyytemme olisi ja pysyisi, ja hän tukisi minua ja sulhastani – viikon päästä miestäni – koko elämän ajan.
Kun elämä mylläytyy tai kun se ehkä kasautuu roskisten juurelle ja leviää haitallisena aineena myös luonnonvesistöön, vaikka sen myrkylliset vaikutukset kuinka yrittäisi poistaa, on läheinen ystävä turva niin ihmissuhteita kuin filosofisia kysymyksiäkin ajatellen. Hyvä ystävä tietää, että elämässä tehdään arviointivirheitä, ja muistuttaa, ettei täydellistä ihmistä olekaan.
Joku vietti tänä jouluna yksinäistä juhlaa omasta tahdosta tai pakon edessä. On aina tosi keljua ja epämiellyttävää myöntää, ettei omalle elämäntilanteelleen pysty tekemään mitään. Monesti sellaisia hetkiä kuitenkin on. Se hetki voi tulla sinulle ja minulle koska vain.
Mutta niin. Hmm…
Minua ärsyttää, että tästä aiheesta puhuminen on kliseistä. En löydä tuoreita sanoja, sillä kaikki on ollut näin alusta asti. En pysty lupaamaan, että asiat olisivat paremmin huomenna tai ensi vuonna, eikä minua ole edes valtuutettu tekemään niin. Minun on tosi vaikea toimia hyvän eteen, ja se, mitä voisin tehdä, on hetkisen päästä tuhkaa maan pinnalla ja siis kadonnut, rauennut tyhjiin. En minä jaksa. En minä pysty. Olen käyttänyt asennevarastoni loppuun.
Olen väsynyt pieni ihminen, en mitenkään erityisesti vaan niin kuin ihminen on. Kuinka moni on? Talven pimeys masentaa siitä huolimatta, että vielä yli viikko sitten iloitsimme, että jes, valo alkaa jälleen lisääntyä! Vielä on liian pimeää. Vielä on hirmuisen hyytävä sää, vaikkei siellä ole edes kunnon talvea. Nautin nukkumisesta, vaikkei energiaa jää.
Menen viikon päästä naimisiin, ja se jos mikä on iso muutos. Olen stressannut koko syksyn milloin kirjoituksista, häistä, ihmissuhteista ja omasta taipumuksesta sekoittaa psykologia omaan elämään. Stressaan eniten sitä, etten ole riittävän hyvä. En tiedä, ketä minun pitäisi osoitella, mutta harmittaa, kun elämä on mitä on, eli kun virheistä ja elämän karkeudesta on tehty jotenkin toisarvoisia. Joo, hehkutamme nöyryyttä, mutta silti… ajatelkaa.
Haluamme kehittävän persoonallisuuden. Nautimme vinkeistä, ohjeista, neuvoista ja varoituksista, jotta täyttäisimme tehtävän; laskisimme parisuhteemme oikealla mittanauhalla ja löytäisimme tiettyjä yhteneviä piirteitä. Näemme ylimääräistä vaivaa, jota kehomme ei kestä.
Laiskuutta on, ja on myös yksinäisiä ihmisiä. On väsyneitä, pieneksi tulleita aikuisia ja löytyy varkaita ja voroja. En saa kliseisyyttä pois, olen pahoillani. Näin on elämä.
Minun ystäväni kuitenkin muistutti olemassaolollaan, että olemme kaikki niitä yksinäisiä, jotka kaipaavat konkreettisia tekoja.