Laitilan kaupunginjohtajaksi 11 hakijaa

0

Laitilan kaupunginjohtaja Jukka Alkio on jäämässä tänä vuonna eläkkeelle, ja uuden kaupunginjohtajan haku käynnistettiin viime kuussa. Tiistaina päättyneen ensimmäisen hakukierroksen aikana kaupunginjohtajan virkaan tuli 11 hakemusta.

Laitilan kaupunginjohtajan pestiä hakee muun muassa Laitilan sivistystoimenjohtaja, kasvatustieteiden maisteri Heli Kiertokari-Laitinen. Hakemuksensa ovat jättäneet myös maakuntajohtaja Kari Häkämiehen puoliso, Mynämäen kunnan kasvatus- ja sivistysjohtaja, filosofian maisteri Laura Päiviö-Häkämies sekä Taivassalon kunnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri Vesa Rantala sekä uusikaupunkilaislähtöinen valtiotieteiden maisteri Matias Ollila, joka toimii keskustapuolueen järjestösuunnittelijana.
Virkaa tavoittelevat myös kauppatieteiden maisteri Olli Forstén Porista, filosofian maisteri Kimmo Kärpijoki Turusta, oikeustieteiden kandidaatti Susanna Sorvanto-Hohtari Kaarinasta, oikeustieteen kandidaatti Heikki Tarvonen Turusta, kauppatieteiden maisteri Marja Tuohimaa Turusta, hallintotieteiden maisteri Pekka Vaarala Kajaanista sekä filosofian maisteri Hannu Wuorela Kaarinasta.

Kasitie halkoo ympäristöministeriön muistiossa Laitilan lakeudeksi nimettyä peltoaukeaa.