Minulla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus äänestää kuntavaaleissa. Ylioppilaskirjoitukset ovat takana, ja valmistaudun pääsykokeisiin. Tässä välitilassa herään tähän yhteiskuntaan, jonka syrjällä tasapainoilen. Mikä on kunta? Entä yhteiskunta?
Olen yli 18 vuotta kuunnellut tyytymättömiä ihmisiä – siis tietysti, monessa asiassa on todella varaa parannuksille ja korjauksille ja siksi osaankin tuoda esille, mitä minä itse toivoisin yhteiskunnalta ja erityisesti omalta asuinpaikkakunnalta. Minulla on kokemusta arkisista lupauksista, sillä teemme niitä toisillemme, mutta mitä ovat lupaukset kunnan tasolla? Saako politiikkaa haastaa?
Olen tottunut normeihin ja esimerkiksi äänestysperiaatteeseen. Luokkaretkikohde valittiin peruskoulun aikana demokratian vallitessa eli äänestämällä, ja tunsin häpeää siitä, että kaikki tiesivät, mitä vaihtoehtoa henkilökohtaisesti kannatin. Näin siis oli, jos mielipiteeni poikkesi valtavirrasta tai olin epävarma siitä, mitä äänestäisin, mutta käsi piti jo nostaa ylös. Mielipide on jotenkin herkkä asia, erityisesti huonoitsetuntoiselle tai muuten vain herkälle ja tunnolliselle ihmiselle. Tiedän, millaisia sosiaalisia, hiljaisia sääntöjä meillä on.
Silti koen kuuluvani äänettömään ryhmään. Haluaisin asiaan muutoksen, koska yhteiskunta ja siksi myös kotipaikkakunta ovat kai mielestäni ihan tärkeitä asioita. Tämä paikka on minun kotini ja monen muun koti.
Politiikassa mennään liian helposti ihon alle. Sana “politiikka” on myös jotenkin vaikea, koska se ei merkitse kovin paljon mitään konkreettista, vaan tarjoaa lähinnä mielikuvia sanallisista sopimuksista ja yhteisestä keskustelusta, jotka jollain tavalla liittyvät yhteiskuntaan. Politiikka on keskustelua. Se on joidenkin harrastus, joidenkin työ. Joillekin se on viiteryhmä, johon kokee kuuluvansa hyvin vahvasti ja joka määrittää identiteettiä. Se on sekoitus vaikuttamista, motiiveja ja kohtaamista. Siitä voidaan siis puhua myös monenlaisena toimintana.
Niin, mitä politiikka ihan todella on?
Mistä se johtuu, että ihmiset kokevat äänestämisen ja vaikuttamisen olevan turhaa? Onko se niin, että politiikka on omalla kohdalla turhaa, jos oma ääni ei kuulukaan niin kovaa kuin haluaisi tai jos ei kuulu mihinkään äänekkääseen vähemmistöön? Tämän järjestelmän juuret ulottuvat käsittääkseni kuitenkin melko kauas. Ei sen puolella voi sataprosenttisesti seistä tai olla täysin sitä vastaan.
Ääni kuuluu kaikille. Kieli ja sosiaaliset taidot kuuluvat kaikille. Niihin pitäisi panostaa, sillä ne ovat ihmiselle tärkeää pääomaa.