Poliisi kommentoi keskustelua raiskausepäilystä

1

Laitilan valtuusto & kaupunkilaiset -nimisessä Facebook-ryhmässä on käyty keskustelua mahdollisesta nuoren tytön raiskaustapauksesta Laitilassa.
Poliisi ei ole tiedottanut medialle mitään kyseisestä raiskausepäilystä. Kuitenkin nettipoliisi, ylikonstaapeli Outi Leppäjoki Lounais-Suomen poliisilaitokselta, on kommentoinut keskustelua julkisesti ja virallisesti poliisin statuksella FB-ryhmässä.

– Tällä sivulla on käyty tänään aika ajoin kiivastakin keskustelua koskien nuoren tytön raiskausta Laitilassa. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus. Rikosnimikkeeseen en sen paremmin ota kantaa ja epäilty rikos on tapahtunut jo aikaisemmin, Leppäjoki kirjoitti tiistai-iltana.
– Selvittelin asian taustoja tänään jutun tutkinnanjohtajalta. Poliisi on koko tämän ajan suorittanut aktiivisesti esitutkintatoimenpiteitä asian selvittämiseksi. Asian luonteesta johtuen kyseessä ei kuitenkaan ole sellainen asia, josta julkisesti tiedotettaisiin. Kenenkään ei kannata nyt omin päin lähteä ratkomaan asiaa, vaan antaa poliisin suorittaa esitutkinta, Leppäjoki jatkoi.
Laitilan Sanomat on ollut yhteydessä asiasta poliisiin tänään perjantaina. Poliisi ei kuitenkaan kommentoi asiaa, koska asian tutkinnanjohtaja ei ole paikalla ennen kuin tulevana maanantaina. Myös nettipoliisi Leppäjoki on parhaillaan lomalla.
FB-tekstissään Leppäjoki myös kehottaa ottamaan yhteyden poliisiin, jos on joutunut häirinnän kohteeksi.
– Joissakin kannanotoissa todettiin, että samanlaisen häirinnän kohteeksi on joutunut muitakin tyttöjä Laitilassa. Mikäli näin on, kehotan näitä henkilöitä ottamaan yhteyttä paikalliseen poliisiin. Poliisi suhtautuu näihin asioihin aina vakavasti. Asia saattaa tuntua nololta, mutta jos asia ei tule lainkaan poliisin tietoon, on siihen vaikea puuttua.
Laitilan Sanomat jatkaa aiheen selvittämistä.

1 KOMMENTTI

  1. Kiitos poliisit. Kiitos kaikki muut kun teette asian eteen näin paljon. Silloin kun soitto tulee teille poliisit! Se pahin on jo tapahtunut!
    Ja miten puututte asioihin . Niin kuin oikeasti.
    Mitä voitte tehdä?

Kommenttien lisääminen on estetty.