Puukerrostalot nousemassa entisen jätevedenpuhdistamon alueelle

1
Puukerrostalojen rakennuspaikaksi kaavaillaan Kasitien ja Erik Sorolaisen tien kainalossa olevaa vanhan jätevedenpuhdistamon aluetta. Kuvassa vasemmalla vanhan puhdistamon rakennuksia, oikealla siintää Kasitie. Kuva:Solina Saarikoski

Laitilaan mittavaa puukerrostalohanketta suunnitteleva Sisco on esittänyt talojen ensisijaiseksi rakennuspaikaksi Kasitien ja Erik Sorolaisen kainalossa olevaa vanhaa jätevedenpuhdistamon aluetta.
– Sisco haluaisi puukerrostaloalueen Kasitien varteen, ja tästä entisen puhdistamon alueesta innostuivat myös meidän päättäjät, kertoo kaupunginjohtaja Jukka Alkio.
Sisco aikoo rakentaa Laitilaan Euroopan suurimman puukerrostalon. Siscon puukerrostalot ovat moduuli- ja elementtirakenteisia ja kokonaan puuta.

Erik Sorolaisen tien varrella sijaitsevalla entisen jätevedenpuhdistamon alueella on aloitettu maaperätutkimukset, joiden on määrä valmistua pääsiäisen jälkeen. Tuloksista riippuu, miten nopeasti hankkeen kanssa voidaan edetä.
– Pahimmillaan tontilla joudutaan tekemään maamassojen vaihto.
Entisen jätevedenpuhdistamon noin kahden hehtaarin alueelle nousee useita 6–8-kerroksisia taloja ja yhteensä noin 250 puukerrostaloasuntoa. Alueelle on tarkoitus tulla sekä vuokra- että omistusasuntoja.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina aloittaa vanhan jätevedenpuhdistamon alueen kaavoitusmenettelyn, joka mahdollistaa alueelle asuinkiinteistöjen rakentamisen. Tontin tulisi olla rakennuskelpoinen viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä.
– Nopeimmillaan aikataulu olisi sellainen, että ensimmäiset voisivat päästä muuttamaan alueelle kesällä 2018.
Puukerrostaloja on tarkoitus rakentaa alueelle eri vaiheissa.
Myöhemmin tässä kuussa Siscon ja Laitilan kaupungin on määrä solmia tonttikaupasta aiesopimus, jonka sisällön kaupunginhallitus maanantaina hyväksyi. Sopimuksessa kaupunki sitoutuu osaltaan puukerrostalohankkeen mahdollistamien käytännön toimenpiteiden toteuttamiseen.
Lopullisen kauppakirjan määräalasta osapuolet tekevät heti, kun tontti on rakennuskelpoinen.

 

1 KOMMENTTI

  1. Kannattaa tutkia, onko alueella maasäteilyä, ettei mene rakentaminen turhaan.

Kommenttien lisääminen on estetty.