Opiskelu ja työelämä muistuttavat näyttämöä

0
Pyrimme sisäistämään melko vaikeita asioita, esim. aivojen toiminnan.

Olen aina ollut sellainen ”kun mä haluun” -tyyppi. Olen pyrkinyt päämääriin äänekkäästi rynnimällä ja remuten, en pelkästään järkähtämättömällä, staattisella tahdonvoimalla. Olen kulkenut eteenpäin suorittamalla ja vaatimalla, ajaen itseni lähes hurmoksen kaltaiseen flow’n tunteeseen, en vain armollisuudella ja kärsivällisyydellä. Kun mä haluun. Haluun haluun haluun. Onneksi olen ottanut myös lempeämpiä tahtomisen suuntia käyttöön.

En osaa selittää, miksi haluan niin paljon. Onko edes mitään, mitä en haluaisi?

En halua väsyttää itseäni, enkä toivo kärsimystä kenellekään. En halua jäädä jumiin tai loukkuun, syrjäytyä tai viettää tylsää elämää tekemättä mitään. Pelkään, etten pääse minnekään tai etten saa vakituista työtä, jolla voisin elää. Pelkään, että minulla on kiire lunastaa oma paikkani ennen kuin sen ehtii ottamaan joku toinen. Aiheellista pelkoa tai ei, mutta minun paikkaani ei vielä taida olla olemassakaan. Tai se on juuri nyt tässä.

Olenhan minä hyvä, ihan tarpeeksi ihmisenä, ja kaikella on varmasti tarkoituksensa. Miksi siis murehtia?

Murheet pätkätöistä ja työttömyydestä ovat ajankohtaisia, ja se, mitä kannattaisi tehdä elämällä, vaihtelee vuosittain. On vaikea päättää, mikä kantaa juuri minua tulevaisuudessa, sillä meidän saatavillamme ei ole kaikkea tietoa. 18-vuotias ei voi tietää tarpeeksi. On ehkä nojauduttava kiinnostavan alan ammattilaisiin ja mentävä kysymään, mikä tilanne on. Sitten täytyy perehtyä siihen, mitä minulta vaaditaan. Jokainen nuori, joka tietää, minne haluaa, tahtoo varmasti näyttää soveltuvuutensa ja tämänhetkisen osaamisensa.

Siihen tämä kirjoitukseni perustuu. Osaan jotain ja haluan kovasti näyttää koko maailmalle sen, jotta joskus pääsisin tavoitteeseeni. Koko ihmiselämä on yhtä näyttämöä. Katsokaa, tässä minä olen hyvä ja tuossa voin kehittyä.

Tutkinnon voi rääpiä kasaan monessa osassa hyväksilukemalla, eikä opiskeleminen ole itsestäänselvyys, sillä välivuoden voi viettää vaikka maailmaa kiertäen. Jotain töitä löytyy ylioppilaallekin. Kouluttautumiseen menee vuosia, ja nuoruusikä pidentyy huomattavasti, mikä tuo aivan erilaisia haasteita ihmisen elämän varrelle.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen on aivan loppu, ja pääsykokeissa käydään lähinnä tsekkaamassa, erityisesti, jos hakee tavallista haastavammalle alalle. Valmennus työelämään alkaa jo yläasteella, ja kesätöiden kautta saa vähän tuntumaa siihen, mitä on tehdä elämässään jotain. Mitä parempia kokemuksia sieltä on, sitä helpompaa on sisäistää ammattikorkeakoulun penkillä ne tiedot, joita työelämässä tarvitaan. Toinen vaihtoehto on nurista, mihin me tätäkin juttua tarvitaan.

Meidän ihmisten silmät oikein palavat tahtomisesta.