Kissoilla on omituisia päähänpistoksia. Omat kissat ovat tietysti omistajalleen kaikkein rakkaimpia ja persoonallisimpia. Vieraille ne voivat näyttäytyä lellittyinä lemmikkeinä, joille ei laiteta rajoja tai joilla ei ole persoonallisuutta. Kissojen omistaminen onkin joskus melkoista rajankäyntiä.
Meillä on kuusi kissaa: Miina, Osmo, Ronja, Tytti, Morris ja Pii. Kerron, miksi ehdottomasti kannattaa hankkia kotileijona.
Aamupalalla on aina kavereita. Niiden päät kääntyvät kuin kompassin neula aamupalaleivän suuntaan. Aamukahvin jälkeen kissat suuntaavat kuin suuri väkijoukko eteisen ovelle heiluen, vaappuen, viipottaen, ryömien. Jokainen ihan omalla tavallansa. On marmattaen maukuva Monika-täti, hento runotyttö ja Ronja Ryövärintytär. Neljä pääsee ulos, kahta ei päästetä. Yksi juoksee talon päästä päähän, kaikki matot ovat kerralla rullalla.
Nuorimmat palaavat pihalta hetken päästä. Ne ovat kyyhöttäneet keittiön ikkunan takana koko sen ajan, mutta huutaessani niitä sisälle, ne katsoivat minua oudosti. Nyt ne mulkaisevat minua, kun ajoitukseni on surkea.
Osmo-kissa on syödessä tosi herkkä. Keittiö muuttuu yhdessä hetkessä dramaattiseksi luontodokumentiksi, kun se käyttäytyy kuin ravintopyramidin huipulla oleva ihminen hyökkäisi sen kimppuun välittömästi ja yrittäisi hukuttaa saaliinsa vesilasiin, johon laskee hanasta vettä. Yritän rauhoitella sitä: En minä katso. En koske. En edes ajattele.
Toinen kissoista katsoo muuta dokumenttia televisiosta. Petoeläin on saavuttanut gasellin. Kissan katse tapittaa. Näin kissamme saavat oppinsa, erityisesti nämä diginuoret. Kolmas kissa makaa television kriittisen reunan edessä enkä saa alaikäisiltä kissoilta kiellettyä ohjelmaa vaihdettua kaukosäätimellä. Otan Tytti-kissa syliin. Se rakastaa pusuja ja halauksia ja on luonnoltaan kuin kreikkalaisen mytologian rakkauden jumalatar Afrodite. Syön, opiskelen ja käyn vessassa sen kanssa seuraavat kolme tuntia.
Aina kun lähtee jonnekin, on suoritettava puhdistusrituaali: kissankarvat teippirullalla pois, kuistilla makaava hiiri sivuun ja käsien puistelu, kun on vielä ollut pakko vakuuttaa puolelle kissalaumasta tassuista pitäen, että ollaan kyllä tulossa takaisin ruoka-aikaan mennessä. Jälkitarkastus tapahtuu kissojen toimesta, kun ne tunkevat nenän nenäämme ja nuuhkivat meidät niiden omistaja-kissasuhdetta vaarantavien asioiden varalta.
Parasta on kuitenkin kissojen raastava rakkaus illalla juuri, ennen kuin ne saavat märkäruokaa. Se on hyvin konkreettista. Kovaääninen maukuminen melkein sattuu korviin, mutta silti näille olennoille haluaa tarjota ruokaa ja mahdollisimman hyvän kodin. Kissat ovat itsenäisiä ja puolustautuvat helposti, jos kohtaavat uhan. Toisaalta ne myös käpertyvät syliin ja paljastavat söpön, pörröisen vatsansa, kun luottavat sataprosenttisesti rapsuttajaansa.
Tämän tekstin jälkeen minulla on vielä yksi ajankohtainen pyyntö: ethän jätä kissaasi heitteille tai päästä leikkaamattomana ulos? Kissat ovat suloisia, mutta niistä tulee nopeasti ongelmia, jos ne villiintyvät ja lisääntyvät vapaasti. Tällaisia ongelmia on jo.