Laitilan kehittäminen on ykkösjuttu

0

Johanna Luukkonen aloitti Laitilan kaupunginjohtajana

Kuntajohdosta Johanna Luukkosella on kolmen vuoden työkokemus, jotka hän hankki Kangasniemen kunnanjohtajana. Hänet valittiin Kangasniemelle 2014 ja sitä ennen hän toimi Hyvinkään kaupungin hankintapäällikkönä.

Laitila sai elokuun alussa uuden kaupunginjohtajan, kun virkaan keväällä valittu Johanna Luukkonen asettui eläkkeelle jäävän Jukka Alkion työhuoneeseen. Tarkkaan ottaen vallanvaihto kaupungissa tapahtuu vasta 1. marraskuuta, jolloin Alkio virallisesti jää eläkkeelle.

Kuntajohtajana Luukkonen uskoo hyötyvänsä siitä, että hän on ollut kuntasektorilla muuallakin töissä kuin hallinnossa.

– Monipuolisen kokemuksen ansiosta on syntynyt ymmärrys siitä, miten jokin asia vaikuttaa käytännössä kuntalaisen elämään.

Kuntasektorin hän kokee vahvasti omaksi työkentäkseen.

– Kunnissa tuottavuus ja taloudellisuus eivät ohjaa työtä, vaikka niitä paljon mietitäänkin. Keskeistä on kuitenkin tuloksen tekemisen ohessa kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen eli ihminen on tärkein.

Laitilassa on parin viime vuoden aikana käynyt iso myllerrys, sillä kaikki johtavat viranhaltijat ovat vaihtuneet.

– Laitila on oikeastaan pienoiskoossa se, mitä kuntakentällä yleisemmin tällä hetkellä tapahtuu. Suuret ikäluokat eläköityvät ja ollaan muutosvaiheessa, luonnehtii Johanna Luukkonen.

Hän kuvaa muutostilanteen olevan oivallinen hetki tarkastella muun muassa kunnan omia rakenteita.

– Pitää miettiä, mikä on laitilalainen tapa tehdä ja toimia. Pidetään kiinni hyvistä asioista ja muokataan toimimattomia paremmiksi.

Muutos on Laitilassa ollut myös toisenlaista, koska seutukunta elää poikkeuksellisen valoisaa nousukautta.

– Vakka-Suomi toimii nyt positiivisen rakennemuutoksen edelläkävijänä ja on tietysti hienoa olla tällaisessa mukana aitiopaikalla.

 

Lue koko haastattelu 22.8.2017 lehdestä