
Kattona oli huikea sinitaivas valkoisine hattarapilvineen, kun Eläkeliiton Laitilan yhdistyksen väki valtasi perjantaina helteessä kylpeneen urheilukentän. Yhdistysväki osallistui Suomen Eläkeliiton jäsenistölleen heittämään haasteeseen kävellä maailman ympäri.
Eläkeliiton piirit ja yhdistykset järjestivät 7.–12. elokuuta eri puolella Suomea tunnin ajan kestäviä kävelytempauksia, joihin osallistuneiden kävelymatkat lasketaan yhteen.
Liitossa uskotaan, että reilun 40 000 kilometrin matka taittuu tunnissa, kunhan kävelijöitä on riittävästi.
Kävelyhaaste on osa Suomi 100 -tapahtumia. Eläkeliiton kumppanina sen järjestämiseen osallistui Hyvän vanhenemisen tukisäätiö.
– Mukana olevat yhdistykset osallistuvat kävelemällä sekä lahjoittamalla rahaa Hyvän vanhenemisen tukisäätiön kautta oman maakuntansa maakuntarahaston tukemiseen, kertoo Laitilan yhdistyksen puheenjohtaja Eero Sainio.