
Edessä oleva viikonloppu on jyskeläisen yleisurheilun todellinen superviikonloppu. Ruotsi–Suomi-maaottelussa Tukholmassa peräti kolme Jyskeen urheilijaa pukee Suomi-paidan päälleen aikuisten maaottelussa ja lauantaina nuorempi urheilijapolvi kisailee Alajärvellä valtakunnallisen Seuracupin Mega-sarjan finaalissa.
Heinäkuun lopun Kalevan kisojen huippumenestys näkyy vahvana jyskeläis-edustuksena Ruotsi-Suomi-maaottelussa. Kaikki kolme mitalistia, Joni Vainio-Kaila, Venla Laiho ja Krista Uusi-Kinnala pitivät pintansa myös maaottelukatsastuksissa ja lunastivat paikkansa Tukholman joukkueessa.
Aiempina vuosina Jyskeen edustus maaottelussa on ollut yksittäisten urheilijoiden varassa. 1970-luvulla Sinikka Kontu (os. Tyynelä) oli maajoukkueen kantavia voimia useiden vuosien ajan ja 2010 luvulla Suomi-paidan ovat pukeneet ylleen Teemu Hyytiä kerran ja Joni Vainio-Kaila kolmeen kertaan.
Jonia voi luonnehtia jo maaottelukonkariksi, joka oli saalistamassa vuosi sitten Tampereella kolmoisvoittoa ruotsalaisista. Sen sijaan Venla ja Krista saavat nyt maaottelukasteensa aikuisten tasolla. Jyskeen kärjen terävyyttä voi tällä hetkellä verrata vaikka maakunnan mahtiseuraan Turun Urheiluliittoon, jolla on maaottelussa yhtä monta edustajaa kuin maaseudun mahtiseuralla Jyskeellä.
Viikonlopun tapahtumia Tukholmassa voi seurata televisiosta lauantaina TV1:ssä kello 16.50 alkaen ja sunnuntaina TV 2:ssa kello 14 alkaen. Alajärven tunnelmiin pääsee mukaan Laitilan Jyskeen Yleisurheilun Facebook-sivuilla.