Pääkirjoitus: Yrittäjyys luo elinvoimaa

0

Tänään 5. syyskuuta vietetään Yrittäjän päivää. Laitilassa, Pyhärannassa ja koko Vakka-Suomessa yrittäjyys on ollut aina vahva osa alueen identiteettiä. Yritykset ovat rakentaneet kaupungin ja seutukunnan hyvinvointia, ne ovat työllistäneet ja luoneet uusia palveluja.
Valtakunnallisesti jo 20. kerran vietettävän päivän tarkoitus on paitsi tehdä tunnetuksi yrittäjyyttä myös innostaa nuoria omaksumaan yrittäjyyden asennetta arkeensa. Tänään Laitilan yläkoulussa vietetään jo kolmannen kerran tet-messuja, jossa paikalliset yritykset esittelevät toimintaansa.
Yrittäjyyskasvatus on nykyään osa opetussuunnitelmaa, ja se on mukana kaikissa oppiaineissa. Tarkoitus ei ole kouluttaa nuorista yrittäjiä, vaan kertoa, miten yrittäjyys vaikuttaa kaikilla elämänalueilla. Sisukkuutta, sitoutumista ja vastuullisuutta tarvitaan opiskeluissa, harrastuksissa ja työelämässä. Unelmat ja tavoitteet toteutuvat, kun on tahtoa ja uskoa omaan itseensä.
Yrittäjyyttä ja positiivisuuden voimaa on tarvittu Suomen ja myös tämän seudun rakentamisessa sotien jälkeen, 1990-luvun laman vuosina ja viimeisen taantuman aikana. Sitä tarvitaan myös nyt, kun seutukunnalla menee hyvin ja pitää toteuttaa uusia hankkeita.
Myönteisillä esimerkeillä on merkitystä erityisesti nuorille, aloittaville yrityksille. Tässä lehdessä on juttu 40-vuotiaasta laitilalaisyrityksestä, joka on ollut rakentamassa kotikaupunkinsa ja alueensa hyvinvointia (sivu 9). Sähkopoltin A Astila aloitti toimintansa 1.9. vuonna 1977.
Yrityksen perustaja Aaro Astila kiteyttää oivallisesti reseptin, joka on elinehto kaikille yrityksille: yrittäjähenki. Siitä on etua niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Mitä vahvempi yrittäjähenki, sitä elinvoimaisempi on koko paikkakunnan tulevaisuus.