Pääkirjoitus: Puukerrostalojen kaupunki

0

Euroopan suurin puukerrostaloalue Laitilaan. Kuulostaa monen mielestä varmasti uskomattomalta, mutta ainakin vantaalainen rakennusyhtiö Sisco Oyj uskoo vahvasti keväällä polkaistuun hankkeeseensa. Vahvaa tukea hankkeelle antaa myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara, joka vetää puurakentamiseen keskittyvää projektia. Tarkoitus on rakentaa koko Vakka-Suomeen ja lähialueelle peräti 500 asuntoa.
Laitilaan asuntoja tulee 250, Uuteenkaupunkiin 150 ja Raumalle lähes 100 asuntoa. Uudessakaupungissa ensimmäisiä talomoduuleja on alettu jo pystyttää, ja Laitilassa ensimmäiset talot nousevat näkyvälle paikalle Kasitien varrelle, entisen puhdistamin tontille, ensi vuoden aikana.
Puurakentaminen on nyt kovassa nosteessa Euroopassa. Metsärikkaassa Suomessa puuta ei ole hyödynnetty kerrostalojen rakentamisessa läheskään yhtä paljon kuin esimerkiksi naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa. Myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa puu on erittäin suosittu rakennusmateriaali isoissakin asuntokohteissa.
Jos Laitilan hanke toteutuu suunnitellulla tavalla, kaupunki saa varmasti osakseen laajaa huomiota. Alueen etuna ovat paitsi hyvät yhteydet myös luonnonläheisyys.
Kaupungille hankkeeseen sitoutuminen on iso strateginen päätös. Kuluja tulee, ja osa niistä on sellaisia, joita ei ole etukäteen osattu ennakoida. Yksi sellainen tuli esille jo ennen kuin ensimmäistäkään moduulia on alettu rakentaa. Neuvottelut telemaston siirrosta ja sen kustannuksista ovat vielä kesken kaupungin ja puhelinyhtiön välillä.
Puukerrostalojen rakentamista ovat jarruttaneet ainakin osittain mielikuvat. Yksi niistä on paloturvallisuus. VTT:n pääjohtajana toiminut Erkki Leppävuori totesi jo vuosia sitten, että Suomessa puurakentamista hillitsee trauma Turun palosta. Vuonna 1827 tapahtunut Turun palo voitaisiin jo unohtaa, sillä rakentamisen teknologia on lähes 200 vuodessa melkoisesti muuttunut.

Eija Eskola-Buri
eija.eskola-buri@laitilansanomat.fi