Kurkistus virtuaalihevosharrastukseen

0
Kännykkäkuva arki-illastani. Parasta tätä on tehdä keittiönpöydän ääressä samalla, kun haudutan ohrapuuroa.

Lapsena tietokoneaika oli kaksi tuntia.

Kahdessakymmenessä minuutissa ehti kirjoittaa yhdelle hevoselle 500 sanan luonnekuvauksen. Seuraavaksi selailin vapaastikopiontisivustoja, joilta etsin kuvia kuvitteellisille hevosilleni. Silloin tekijänoikeudet olivat harrastajien kesken kuuma peruna, joten perehdyin niihin hyvin. Nykyään ne ovat itsestäänselvyys.

Virtuaalitallini HTML-koodissa oli jokin virhe, jonka korjasin hetkessä: hevosen sukutaulu, joka oli tehty <table>-nimisellä tagilla, oli liian leveä sivuston reunoihin nähden. Lopuksi avasin hevostalli.netin foorumin, jossa oli osio myös virtuaaliharrastajille. Loin aiheen otsikolla: ”TJ: suomenhevosori” Se tarkoitti siis sitä, että minun keksimääni ja omistamaani oria sai käyttää luvallani jalostukseen. TJ on lyhenne sanasta ”tarjotaan”. Pian topaan alkoikin tulla ehdotuksia, sopisiko tuo tai tämä kuvitteellinen tamma orilleni.

Kaksi tuntia tietokoneaikaa ei tuntunut riittävän mihinkään, mutta tuloksellisuus oli taattua. Kirjoittamistaitoni kehittyivät, kun minulla oli oma virtuaalihoitohevonen kuudennella luokalla. Sen nimi oli Kullan Ciku, ja kirjoitin pitkiä tarinoita siitä, miten olin ottanut naapurintytön mukaani tallille tai kuinka se oli karannut tarhasta. Ensimmäinen kirjoitelmanikin yläasteella koski virtuaalihevosia. Esittelin äidinkielenopettajallemme tämän mielikuvituksellisen maailman, jossa kaikki oli mahdollista – kunhan vain kirjoittaisi siitä ja julkaisisi tekstinsä muiden harrastajien nähtäville. Netti on täynnä kirjoituksia kuvitteellisista hevosista!

Uuden sukupolven harrastajat ovat siirtyneet kai enimmäkseen Instagramiin. Sen sijaan me 16-30-vuotiaat koodaamme nettisivuja ja ostamme domaineja, pyöritämme virtuaaliharrastajien omaa liittoa ja ilmoitamme virtuaalitalliemme toiminnasta foorumilla. Nykyisellä Keskusta-foorumillamme pohdimme vasta, miten Instagram-sukupolvi löytäisi meidän hienot ja viimeistellyt tallimme. Tavoitteellisuus ja virtuaalimaailman korkealle viety taso eivät taida enää kiinnostaa, sillä Instagramissa on paljon helpompi jakaa omia hevospiirroksia ja keksiä niiden yhteyteen lyhyitä tarinoita sekä hevosten ja hahmojen tietoja.

Virtuaalihevosharrastus on yhteinen mielikuvitusmaailma, johon harrastajat uppoutuvat ja hukuttavat arkiset murheensa. Osalla on jalostustavoitteita, toiset tykkäävät tarinoida ja kolmannet järjestävät nimi listaan -kilpailuja, joiden tulokset arvotaan, koska eihän kuvitteellisten hevosten kykyjä voida objektiivisesti mitata.

Tällaisessa maailmassa minä elin 12-vuotiaana ja nyt 18-vuotiaana löysin uudelle foorumille paluumuuttajana. Virtuaalihevoset olivat se alkusysäys kirjoittamiselle, jota jatkoin koulussa ja vapaa-ajalla. Toivoisin, etteivät tällaiset harrastukset kuolisi pois. Useat ihmiset julkisessa keskustelussa ovat maininneet harrastuksen hyväksi puoleksi esimerkiksi sen, että pääsee hetkeksi irti mielenterveysongelmista. Joskus lapsena tarjosin tätä pojillekin: perustakaa virtuaalisia jääkiekkojoukkueita ja kirjoittakaa peleistä!