Täytän jokaisena lokakuuna yhden vuoden lisää. Käännän sivun elämässäni, mikäli kyseessä on kalenteri. Jos se on päiväkirjani, voin olla kääntämättä sivua ja jatkaa edellisen päivän alapuolelta, täyttää vihkoa järjestyksessä. Varsinkin, jos kyseessä on iso vihko, esimerkiksi sellainen A3-kokoinen taiteilijan lehtiö, voivat lyhyet päiväkirjamerkinnät täyttää sitä verrattain hitaasti ja oma käsiala sekä huolellisuus vaikuttaa siihen, miten sivut muotoutuvat.
Tämä suuri, kuvitteellinen vihkoni kulkee mukanani. Täytän sitä mielessäni, kun odotan Shellin liikennevaloissa valojen vaihtumista ja kun väistän puolitutun katsetta kaupassa, koska en tiedä, mitä sanoisin – enkä ole varma, olenko nähnyt edes oikein. Kirjaan vihkoon suuret murheet. Ne vievät tilaa joskus sivukaupalla, ja osa sivuista on väritetty kokonaan mustiksi tai vihaisen punaisiksi, koska ei ole ollut mitään tärkeää sanottavaa elämästä. Yleensä sellaisten aukeamien jälkeen jätän yhden tyhjän. Siihen voi kirjoittaa asioita sitten, kun on tarpeeksi kypsä tajuamaan, mistä sen hetkisissä kivuissa ja kamppailuissa oli kyse.
Sen sijaan, että kuljettaisin arkena pientä päiväkirjaani, minulla on laukussa aina mukana kalenteri sellaisia tilanteita varten, jos pitää sopia jokin meno, tarkistaa haastattelukohteen osoite tai katsoa, milloin minulla on auto käytössäni. Kirjaan sinne myös asiat, joita haluan tehdä. Maanantain kohdalla lukee, että nyt tahdon mennä uimaan. Olen sen sinne pari päivää sitten kirjoittanut pikaisena ehdotuksena. Tiistaina on kolme tunnin menoa peräkkäin. Tapaan kolme ihmistä, hengähdän, tulen illalla kotiin. Avaan kalenterin ja kirjaan keskiviikolle: vietä päivä kotona.
Tänään on taas ajankohtaista miettiä, käännänkö sivua kalenterissani vai pitäydynkö päiväkirjan sivuilla. Osaan ennen kaikkea tarkastella maailmaa muiden ihmisten kautta ja suhteessa heihin, mutta kaipaan jotain muuta. Sanon siis ei kalentereille, joihin kirjaan tulevaisuuden. Päiväkirja sen sijaan on ihan hyvä muisto. Sen päälle on hyvä rakentaa itsetunto ja oma minuus.
Täytän sitä mielikuvitusvihkoani omaan tahtiin. Olen kirjannut siihen onnistumiset ja elämäni tunnekirjon. Se ei toimi hyvin kalenterina. Se on joidenkin mielestä epäluotettava, koska se ei kerro heille mitään tulevaisuudesta tai edes nykyhetkestä. Minusta menneissä päivissä on kuitenkin tulevan siemen, ja moni lukee ihan hyvin itseänsä. Se, miksi en loppujen lopuksi ole joka päivä samaa mieltä siitä, milloin on oikea aika perustaa perhe, johtuu elämänkokemuksen puutteesta. Vain kirjoittamalla omaa historiaansa oppii, siis elämällä.