Helsingin Sanomat kysyi viime viikolla Isän ero -artikkelissaan, miksi niin moni parisuhde päättyy eroon juuri silloin, kun lapset ovat pieniä.
Muutos onkin ilmeinen: Menneinä vuosikymmeninä avioero ajoittui tyypillisimmillään vaiheeseen, kun perheen lapset muuttivat lapsuudenkodista omilleen. Nyt eniten eroavat pienten lasten vanhemmat.
Avo- ja avioero on kriisi koko perheelle. Aiheen nosti esiin Laitilan sosiaali- ja terveysjohtaja Jussi Mattila (LS 18.8.2017), kun hän korosti lapsiperhepalveluihin satsaamisen tärkeyttä.
Mattila sanoi, että lapsen hyvinvoinnille yksi suurimpia uhkia on hänen vanhempiensa ero – erityisesti riitaisa ja huonosti hoidettu ero. Sote-johtajan mielestä perheet tarvitsisivat nykyistä enemmän tukea, jotta toisaalta vältyttäisiin turhilta eroilta ja toisaalta osattaisiin tukea myös lapsia erotilanteessa tarpeeksi.
Nykyään noin 40 prosenttia avioliitoista päättyy eroon ja avoparit eroavat vielä tätäkin useammin – etenkin, jos perheessä on lapsia. Kiireestä, väsymyksestä ja kinastelusta tulee monien pikkulapsivaiheessa elävien äitien ja isien arkea, todetaan Helsingin Sanomien artikkelissa.
Eron syyksi isät nostivat erityisesti sen, että kokivat olevansa ulkopuolisia omassa perheessään. Näissä tuntemuksissa naisillakin saattaa olla roolinsa, muistuttaa pariterapeutti Kaisa Humaljoki ja tarkoittaa muun muassa sitä, miten äidit usein kokevat osaavansa hoitaa lasta puolisoaan paremmin. Toisaalta ilmi tuli sekin, että moni mies myös päättää itse jättäytyä vanhempana taka-alalle.
Ilmeisesti edelleen vuonna 2017 on ajankohtaista muistuttaa, että mitä vanhemmuuden oikeuksiin ja vastuisiin tulee, niin isällä on paikka äidin rinnalla, ei tämän apulaisena.
Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi