Kuoppia, liejua, nuoskaa, lunta ja liukkautta.
Ilmastonmuutos ja rajut säävaihtelut ovat tehneet teiden kunnossapidosta talvisin erityisen haastavaa. Saman päivän aikana saattaa sataa lunta, räntää ja vettä, ja harvoin säätila pysyy samanlaisena edes viikon ajanjaksoa. Ennen kelirikkoja oli keväisin, nyt myös talvikaudella.
Ely-keskus selvitteli joulun alla mediatiedotteessaan teiden kunnossapidon nykytilannetta. Talvihoidon painopiste on siirtynyt enemmän lumen auraamisesta liukkaudentorjuntaan. Vilkasliikenteiset päätiet hoidetaan ensimmäisenä, ja sen jälkeen ovat vuorossa haja-asutusalueiden hiljaisemmat tiet.
Laitilassa tehtiin viime vuonna laaja selvitys kaikista kaupungin vastuulla olevien päällystettyjen katujen kunnosta. Selvityksessä lähes 70 prosenttia arvioitiin hyviksi tai erittäin hyviksi. Tyydyttävässä ja huonossa kunnossa tieosuuksista oli lähes kolmannes ja erittäin huonokuntoisia teitä on alle 10 prosenttia. Tehtävää siis riittää.
Liukas tie on Suomessa talviaikaan normaali ilmiö, ja ajonopeudet pitää sopeuttaa vallitsevaan tilanteeseen. Suurin osa autoilijoista tämän onneksi tiedostaa, mutta parannettavaa on itse kunkin ajotottumuksissa.
Pelkällä asennemuutoksella ei ongelmia kuitenkaan selvitä, vaan myös määrärahoja teiden ylläpitoon pitää pystyä lisäämään. Kaikki eivät jatkossakaan asu pääteiden varsilla, ja oma auto ja kunnossa oleva kotitie ovat haja-asutusalueen väestölle välttämättömiä.
Tienkäyttäjälläkin on velvollisuutensa. Auton ratissa voi purkaa tunteitaan ja harmistustaan kuoppaisista teistä, mutta sen lisäksi kannattaa tarttua puhelimeen. Esimerkiksi Liikenneviraston Tienkäyttäjän linja numerossa 0200 210024 on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa.
Eija Eskola-Buri
eija.eskola-buri@laitilansanomat.fi