Kotiseutuliitto etsii vuoden kotiseutuyhdistystä

0

Kotiseutuliitto palkitsee tänä vuonna kuudetta kertaa Vuoden kotiseutuyhdistyksen. Titteliä voivat tavoitella kaikki Kotiseutuliiton jäsenyhdistykset.

Valinta tehdään yhdistysten vuosikertomusten perusteella. Vuosikertomus täytyy lähettää Kotiseutuliittoon huhtikuun loppuun mennessä. Valinta on tunnustus hyvin tehdystä, innovatiivisesta kotiseututyöstä.

Palkittavan yhdistyksen toimintahistorian pituudella ei ole erityistä painoarvoa. Edukseen voi erottua menestyneillä hankkeilla, jäsenmäärän kasvulla, talkootyön määrällä tai vaikkapa uusilla toimintamuodoilla.

Voittajille ilmoitetaan kesäkuussa, ja tieto Vuoden kotiseutuyhdistyksestä julkistetaan Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksessa Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Lappeenrannassa 10.8. Halutessaan Vuoden kotiseutuyhdistys pääsee myös esittelemään toimintaansa kotiseutupäivien markkinoille sadoille muille yhdistystoimijoille.

Vuoden kotiseutuyhdistys on valittu vuodesta 2013. Viime vuonna Vuoden kotiseutuyhdistykseksi valittiin aktiivinen ja moderni kaupungin ja maaseudun eri puolet huomioiva Vantaa-Seura – Vandasällskapet ry.

– Titteli oli meille tärkeä kunnianosoitus ja se toi meille yhdistyksessä ahertaville uskoa siihen, että olemme tehneet asioita oikein. Arvostamme titteliä ja niin arvostavat selvästi jäsenemme ja monet yhteistyökumppanimme. Se toi meille hetken nostetta, runsaasti positiivista palautetta sekä monia uusia jäseniä, Vantaa-Seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto kuvailee.