Olen miettinyt, mikä rooli mielenterveydellä on nykyään yhteiskunnassa. Onko se enää tabu? On jotenkin häilyväinen olo sen suhteen.
Olen ymmärtänyt, että aiemmin, ei kovin montaa vuosikymmentä sitten, voimakkaiden tunteiden ja mielen kipuilujen kanssa joutui kamppailemaan yksin. Erikoisesti käyttäytyvät ihmiset suljettiin rajusti yhteisön ulkopuolelle. Heitä pelättiin ja heidät eristettiin omiin parantoloihinsa.
Mielenterveys on aihe, joka puhututtaa tänäänkin. On esimerkiksi tärkeää pohtia, miten tahdosta riippumaton hoito toteutetaan ja miten turvataan potilaiden ihmisoikeudet sekä huolehditaan työntekijöiden työrauhasta ja -turvallisuudesta. Juuri silloin, kun ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa ja otetaan vastuu muista ihmisistä, eettiset kysymykset painavat rankasti.
Miten sinä haluaisit, että sinua kohdellaan, kun olet tilanteessa, jossa et pysty pitämään huolta itsestäsi? Mitä sinä toivot muilta ihmisiltä, kun omat voimasi ovat lopussa?
Mielenterveydestä ja sen häiriöistä saa puhua tänään. Jostain syystä esimerkiksi nuoret kokevat sen kuitenkin vaikeaksi. Miten ottaa esille itsetuhoiset ajatukset tai yksinäisyys, joka voi riipaista aikuistakin syvältä? Sellaisia näkökulmia osa nuorista miettii. Ei halua kuormittaa aikuista omalla pahalla olollaan ja yrittää omin avuin päästä siitä ulos.
Olisi niin kovin tärkeää tulla nähdyksi ja saada näkyviksi myös vaikeudet, joiden kanssa ihmiset kamppailevat. Siten voisi löytää oikean avun luokse.
Ihmiselämä ei ole helppo matka. Mietitään esimerkiksi vastasyntyneen ensimmäisiä kuukausia: vauvan ohut iho on herkkä ja hänen mielensä kaipaa ihmistä, hoitajaa. Ihmissuhteet ovat hyvin tärkeitä läpi elämän. Suurimpia menetyksiä ovat avioerot, kuolemat ja muunlaiset erotilanteet. Jo se, että pelkäämme menettävämme jotain tai olemme käyneet hyvin lähellä sellaista tilannetta, aiheuttaa elämässämme vaikeuden tunnetta ja traumoja.
Mikä olisikaan tärkeämpää kuin puhua mielen särkymisestä. Sellaisia hetkiä jokainen kokee aina välillä.
Mikä sitten olisi oikea sävy? Olen ollut hyvin epävarma siitä tavasta, jolla omista vaikeuksista ammennetaan julkisuuteen. Sen sijaan olisi tärkeää kertoa lähimmille luotettaville ihmisille ajatuksistaan ja tunteistaan, niistä hankalistakin. Se olisi askel kohti avoimempaa keskustelukulttuuria, jossa uskallettaisiin ottaa vaikeitakin asioita esille lähipiirissä. On nimittäin helpottavaa huomata, että usein toiset samankaltaiset ovat ajatelleet samalla tavoin. Tukea on helpompi saada, kun ottaa asiat esille.
Kun mieli särkyy, ei ole ainut ihminen maailmassa, jolle on käynyt niin.