Helatorstaina kuvasuunnistus – Katso rastit täältä!

0

Perinteinen helatorstain kuvasuunnistus järjestetään tulevana torstaina 10. toukokuuta. Leikkimielisen suunnistuksen ideana on kiertää pyörällä, juosten tai kävellen rastit, jotka on kuvattu tässä jutussa.
Uutta tapahtumassa on vesitornin juurella kello 8.45 pidettävä yhteinen alkuverryttely. Jumpan vetää Laitilan liikuntasihteeri Elina Rautanen.
– Heti aamulla on yleensä paljon porukkaa liikkeellä, mutta reitin voi kiertää omalla aikataululla iltakuuteen saakka, kertoo reitin suunnitellut Jaakko Hannula Laitilan Jyskeestä.

20 kilometriä pitkän reitin lähtöpiste on Laitilan vesitornilla, jonne reitti myös päättyy.
– Kiertämällä rastit 1, 2 ,8, 9 ja 10 matkan pituudeksi tulee 9,2 kilometriä sanoo Hannula.
Osallistumiskortteja saa kello yhdeksästä iltakuuteen vesitornilta, jossa puffet on auki kello 9–13. Osallistumiskortteja voi hakea ja palauttaa myös Kaariaisten haastepyöräilylaatikkoon.
– Molemmista reiteistä noin kolmasosa on soratietä, Hannula toteaa.

Vähintään viisi rastia leimanneet ja osallistumiskorttinsa kello 18 mennessä vesitornille tai Kaariaisten haastepyöräilylaatikkoon palauttaneet osallistuvat arvontaan, jossa palkintoina on kolme 50 euron lahjakorttia paikallisiin liikkeisiin.
Vuodesta 1983 saakka järjestetty kuvasuunnistus osuu tänä vuonna samalle päivälle valtakunnallisen Unelmien liikuntapäivä -tempauksen kanssa. Kuvasuunnistus on ilmoitettu yhtenä tapahtumana mukaan Suomen suurimpaan liikuntapäivään, josta löytyy lisää tietoa osoitteesta unelmienliikuntapaiva.fi
Kuvasuunnistuksen järjestävät Laitilan Jyskeen suunnistajat, Laitilan Jyske ja Laitilan Sanomat.

Rasti 1
Rasti 2
Rasti 3
Rasti 4
Rasti 5
Rasti 6
Rasti 7
Rasti 8
Rasti 9
Rasti 10

 

 

Lue lisää 8.5.2018 lehdestä