Laitilassa asuntojen neliöhinnoissa on pieni hintahaitari. Kalleimmat neliöhinnat ovat kaksi kertaa kalliimpia kuin edullisimmat neliöhinnat. Neliöhinnat asettuvat kaupungissa 750 eurosta 1 700 euroon.
Kiinteistömaailman, eCraftin ja Etuovi.comin julkaiseman asuntojen hintaennusteen mukaan asuntojen keskimääräinen neliöhinta on tänä vuonna 1 142 euroa Laitilassa.
Neliöhintojen odotetaan nousevan tänä vuonna 0,4 prosenttia kaupungissa, arvioidaan hintaennusteessa.
Myös Uudessakaupungissa asuntojen nelihinnoissa on vähän eroa kun tilannetta verrataan koko Suomen lukuihin. Uudessakaupungissa hintahaitari on noin 800 euron ja 2 000 euron välille.
Uudessakaupungissa asuntojen keskimääräinen neliöhinta on 1 137 euroa tänä vuonna.
– Yksittäisellä postinumeroalueella leveä hintahaitari on lähtökohtaisesti positiivinen asia: se mahdollistaa omistusasumisen eri varallisuustasoilla samalla alueella. Kokonaisten kaupunkien kohdalla vaikutus voi olla päinvastainenkin, jos hinnat polarisoituvat alueitten välillä, pohtii Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.
– Näkyvissä on selkeä trendi: tällä vuosituhannella paikkakuntien sisäinen hintahaitari on levinnyt merkittävästi. Tämä on yhteinen ilmiö kautta Suomen ja korostuu erityisesti isoimmissa kaupungeissa: suurimman hintahaitarin listalle mahtuvat kaikki suurimmat kasvukeskukset kahta poikkeusta lukuun ottamatta, kertoo Heikkinen.
Nämä poikkeukset ovat Espoo ja Vantaa.
TURUSSA kalleimmat asunnot ovat neliöhinnoiltaan jopa nelinkertaiset halvimpiin verrattuna. Esimerkiksi Helsingissä kalleimpien asuntojen neliöhinnat ovat hieman yli kolminkertaiset halvimpiin nähden, samoin Tampereella.
Hintahaitariarvioinnissa Suomen paikkakunnat jaettiin tasakolmanneksin suurimman, keskikastin ja pienimmän hintahaitarin paikkakuntiin. Pois jätettiin ääripäät eli 5 prosenttia kaikkein kalleimmista ja 5 prosenttia kaikkein edullisimmista toteutuneista asuntokaupoista yksittäistapausten vaikutuksen poistamiseksi.
Keskiviikkona julkaistu päivitys hintaennusteeseen kertoo, että asuntojen hinnat ovat nousussa 30 paikkakunnalla, tasaisia 139 paikkakunnalla ja laskussa 76 paikkakunnalla Suomessa. Se tarkoittaa, että liki 90 prosenttia suomalaisista asuu vähintään vakaan tai jopa nousevan hintakehityksen paikkakunnilla.
Laitilassa hintojen arvioidaan pysyvän samoissa lukemissa myös tulevina vuosina. Ennuste ennakoi hyvin pientä, 0,4 prosentin kasvua neliöhintoihin.
Uudessakaupungissa hintatrendin ennakoidaan olevan nouseva. Hintojen nousu on 1,1 prosenttia vuodessa.
HELSINGISSÄ hintojen arvioidaan nousevat 2,7 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja Kauniaisissa 1,7 prosenttia.
Espoossa, Oulussa ja Tampereella nousuprosentiksi arvioidaan 1,6.
Kiinteistömaailman Heikkinen listaa nämä paikkakunnan kasvukeskuksiksi.
– Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Turun, Tampereen ja Oulun sijoittuminen hinnannousijoiden joukkoon ei liene yllätys kenellekään.