Petri Rekolasta Vuoden kukko yhden äänen erolla

0
Vuoden Kukko vuosimallia 2018 on Petri Rekola.

Laitilan Munamarkkinoilla julkistettiin hetki sitten Vuoden kukko vuosimallia 2018. Äärimmäisen tiukan äänestyksen voitto meni Petri Rekolalle 116 äänellä.

– Vuoden 2018 Kukko on idearikas, positiivinen ja työteliäs yrittäjä. Hän on voittanut lajinsa Suomen mestaruuden vuonna 1998. Eräs äänestäjä luonnehti häntä hauskasti “kukomp ko kukka muu”, kertoi Ilkka Simola ennen kukon kuoritumista.

– Hän on kädentaitaja, Kukko-viirin tekijä, rallimies ja SM-suutelija. Vuoden Kukko 2018 on Petri Rekola, Simola julisti.

Tunnustuksen saatuaan Rekola kertoi olleensa yllättynyt, kun viime keskiviikkona hänelle ilmoitettiin tittelistä. Lähipiirin reaktioita hän ei vielä tiennyt.

– Vain vaimo tiesi tästä etukäteen. Hän sanoi, että jahas, taas ollaan lavalla 20 vuoden päästä, Rekola sanoo viitaten siihen, kuinka pari voitti samalla lavalla suutelu-SM:n esikarsinnan.

Jos Rekola saisi yhtä asiaa ajaa eteenpäin Vuoden kukkona, olisi se yhdistystoiminta.

– Yhdistysten toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, ja siihen pitäisi aktivoida nuoria mukaan, Rekola kertoo.

Kukko-viireistä viimeistään tunnetuksi tullut mies kertoo, ettei niiden tuotto mene omaan taskuun.

– Se pieni tuotto, mitä niistä tulee, menee henkireikääni eli suoraan yhdistystoimintaan, monessa yhdistyksessä mukana oleva Rekola toteaa.

Äänestys tehtiin samaan tapaan kuin viime vuonna, eli ennalta asetettuja ehdokkaita ei ollut. Yhteensä ääniä annettin 595 kappaletta 63:lle eri henkilölle.

Kolmanneksi eniten ääniä, 95 kappaletta, sai Laitilan kirkkoherra Petri Laitinen. Yhden äänen päähän Rekolasta jäi Jari Seikola 115 äänellä.