Sellainen ihminen on onnellinen, joka voi olla avuksi muille. Paljon muutakin onnellisuuteen tarvitaan, mutta tänään kirjoitan erityisesti toisten pyyteettömästä auttamisesta.
Auttamisesta saa hyvän ja nöyrän mielen. Milloinkohan itse olen viimeksi tehnyt hyvää? Se jääköön omaksi pohdinnakseni, ja sitä voi kukin miettiä omalla kohdallaan. Omaa nöyryyttään tai hyvyyttään on turha ruveta syvällisesti pohtimaan ja vatvomaan, sillä muuten siitä saattaa tulla kavala pakkomielle, ja auttaminen jää sivurooliin. Jollain yleisellä tavalla hyvä ihminen on joka tapauksessa avulias, nöyrä ja ystävällinen.
Hyvän tekemiseen tarvitaan ymmärrystä ja rajat. Ei riitä, että antaa toiselle auliisti kaiken, mitä ajattelee toisen tarvitsevan, sillä nämä arvaukset voivat mennä täysin pieleen tai tuottaa lisää vahinkoa. Täytyy osata ajatella toisten näkökulmasta, mutta sitäkin tärkeämpää on kuulostella herkällä mielellä tilannetta tai kysyä suoraan: Miten voisin auttaa sinua? Lisäksi on hyvä kysyä itseltään: Miten voin auttaa muita? Lähtökohta on se, että itsellä on rajalliset voimavarat.
Toisia voi auttaa kuuntelemalla, kirjoittamalla, jakamalla, neuvomalla lupaa pyydettyään, olemalla, kysymällä, tunteita ilmaisemalla, kuulumisia kyselemällä, ammatti-ihmisen luo ohjaamalla, rohkaisemalla, yhdessäololla, kiittämällä, vaalimalla luottamusta…
Apua on vaikea ottaa vastaan, ja siihen suhtaudutaan joko hyvin myönteisesti tai kielteisesti. Joillekin se voi olla heikko kohta. Joku on tottunut pärjäämään yksin, eikä halua myöntää, että apu olisi tarpeen. Toinen on hyvin ujo ja kiusaantuu. Kolmas on odottanut apua jo pitkään ja vuodattaa vahingossa kaikki murheet toisen niskaan. Hän ei ehkä välitä, kuunnellaanko häntä, kunhan hän vain saa puhua, tai sitten hän ei tiedä, miten hänen pitäisi reagoida tai miten ihmissuhteissa pitäisi toimia.
Tärkeintä onkin tietää, että jokainen kohtaa toisen ja autetuksi tulemisen omalla tavallaan, omista lähtökohdista käsin. Ei ole olemassa sosiaalista, sanavalmista ihmismallia, jollaisia kaikki olisivat. Toisista ihmisistä ei tarvitse hämmentyä, vaikka he hämmentyisivät itse itsestään.
Osa ihmisistä kiittää hymyillen. Autetuksi tuleminen tuntuu hyvältä ja joskus jopa helpottavalta.
Auttaessa ei saa ylpeys nousta korvien väliin. Se pitää viskata maahan, tallata ja unohtaa, sillä auttaessa toinen ihminen on päähenkilö ja kohde. Omia ajatuksiaan ei pidä kieltää, mutta huomion suuntaaminen itsestä pois päin tekee ihmisen jostain syystä onnellisemmaksi.
Auttaessaan toista ihmistä välttämättä kohtaa hänet. Ei voi auttaa toista, jollei häntä todella näe. Ei voi ojentaa toiselle hänen penkille unohtunutta lompakkoaan näkemättä tätä ihmistä ja hänen unohdustaan, jolla on väliä. Sydän kurottautuu muita ihmisiä kohti ja sanoo: ”Odota! Lompakkosi jäi!”
Siinä on mielestäni onnellisuutta yllin kyllin.
Voi kiitos kauniista sanoista ^_^
Kommenttien lisääminen on estetty.