Kanadalainen Ryan Smiley luistelee Jyskeen paidassa ensi kauden

0
Kuva: Iidaliisa Pardalin

Laitilan Jyskeen jääkiekon edustusjoukkue saa ensi kaudeksi vahvistusta Kanadasta saakka. 23-vuotias Ryan Smiley saapui Laitilaan viime lauantaina ja odottaa jo innolla tulevia otteluita.

– Minulla on joukkue edellä -asenne. Haluan auttaa joukkuetta ja toivon onnistunutta kautta. Tuon mukanani fyysisempää peliä, Smiley kertoo.

Viime kaudella Smiley pelasi Ruotsissa kolmosdivarissa Hällefors IK:n riveissä sekä kanadalaisessa Ranchland Hockey Leaguessa Piikani Regulators -joukkueessa.

Laitila vaikuttaa Smileysta mukavalta kaupungilta.

– Kaikki ovat ystävällisiä, eikä Laitila ole liian suuri eikä liian pienikään. Rauhallisen oloinen paikka, hän kommentoi ensivaikutelmiaan.

Suomessa vietettävältä kaudelta hän odottaa kehittymistä pelaajana sekä Liiga-pelien seuraamista.

– Aion mennä katsomaan Rauman Lukon pelejä, hän kertoo.

Ensimmäinen peli Jyskeen paidassa on edessä ensi viikon perjantaina 7. syyskuuta, kun Jyske kohtaa kotikentällään Laitilan Kukko-areenalla harjoituspelissä Uudenkaupungin Jää-Kotkat.

– Olen todella innoissani, toivon kunnolla jääaikaa, Smiley sanoo.

 

 

Lue Ryanin koko haastattelu 31.8.2018 lehdestä