Laitila saa uuden frisbeegolfradan – katso videolta, miten frisbeellä golfataan!

0

Laitilaan avautuu viikonloppuna uusi frisbeegolfrata. Se pääsee heti kisakäyttöön: kesällä perustettu Pystykiekko ry järjestää sunnuntaina radan avajaiskisat. Sitä ennen lauantaina järjestetään esikisa, joten rataan pääsee tutustumaan jo ennen avajaiskilpailuja.

Pystykiekko ry:n takana ovat Joni Rantanen, Jyri Koskinen, Matias Nurmi ja Antti Aromaa. He tutustuivat lajiin viime vuonna.
– Järjestimme kaveriporukalla kesäkisat, jossa oli krokettia, mölkkyä ja frisbeegolfia. Siitä sitten innostuttiin ja hurahdettiin lajiin, muistelee Koskinen.
Vuodenvaihteessa he saivat tietää, että Laitilan kaupunki on tekemässä Matikan alueelle uutta frisbeegolfrataa. Se innoitti yhdistyksen perustamiseen.
– Täällä ei ole lajissa toimintaa. Ajattelimme, että kun kerran rata saadaan, niin perustetaan sitten yhdistyskin, Koskinen selittää.
– Tarkoitus on järjestää kilpailuja ja tapahtumia ja saada paikalliset ja lähialueen ihmiset mukaan tähän luonnonläheiseen lajiin, Rantanen sanoo.

Laitilassa on ennestään yksi 6-ratainen frisbeegolfrata Palmusen puistoalueella.
– Se on helppo ja lyhyt rata, jossa voi vaikka muksujen kanssa heitellä, Rantanen kuvailee.
Kilpailujen järjestämiseen Palmusen radasta ei olisi. Pisin väylä radalla on 63 metriä. Uudella Matikan radalla pisin väylä on 230 metriä.

Frisbeegolf on hyvä ulkoilu- ja kuntoilumuoto.
– Tässä ei sisällä homehdu, se on plussaa. Päivän kun heittelee ja pelaa pari kierrosta, tulee helposti kahdeksasta kymmeneen kilometriä käveltyäkin, Rantanen kertoo.

 

Alla frisbeegolfharrastaja Anne Virmajoki esittelee lajin perusheittoja. Video on kuvattu vuonna 2017 Maskun frisbeegolfradalla.