Efraim Blom (Efraim Elon isä)
Laitila. Efraim Efraiminpoika Blom ent. Rostén s. 15.4.1834 Laitila, Vahantaka k. 16.3.1890 Laitila, Soukainen
1. vmo vih. 29.11.1857 Maria Matilda Kustaantytär Wahlroos s. 7.3.1833 Laitila, Valko k. 12.11.1885 Laitila, Valko.
2. vmo vih. 10.10.1886 Anna Elisabeth (Liisa) Augustin s.29.11.1845 Laitila, Soukainen k. 1.8.1932 Laitila, Soukainen
Efraim Blom lähti Uuteenkaupunkiin nikkarin eli puusepän oppiin, mutta palasi runsaan vuoden päästä takaisin Laitilaan. Hän kierteli sitten renkinä eri taloissa. Koska renkinä olo ei tuonut tyydytystä pestautui hän armeijan tark’ampujaruotuun 1856.
Ruotusotilaalla oli taattu asunto ja oma peltotilkku tietyssä paikassa. Hänelle annettiin sukunimeksi Blom, edellisen kuolleen sotilaan mukaan.
Ruotuarmeijan ruodussa sukunimi ”periytyi” yleensä sellaisenaan seuraavalle vakanssin haltijalle. Hänet vihittiin 29.11.1857 Laitilan kirkossa.
Ruotulaitos lakkautettiin kuitenkin 1857 luvun lopussa ja Efraimin oli haettava muita töitä. Hän alkoi kuitenkin käyttämään Blom sukunimeä siviilissäkin.
Efraim Blom oli kiinnostunut kunnalliselämästä ja rakentamisesta. Puusepän oppia hän sai velipuoleltaan Kustaa Granlundilta.
Hyvin oppivana ja uteliaana hän perehtyi rakentamisenkin saloihin. Ensimmäinen seurakunnan rakennusurakka oli kirkon lattian ja penkkien uusiminen 1860-luvulla. Tammen värisiä penkkejä tehtiin 28 riviä käytävän molemmin puolin. Työn rakennusmestari sanoi töitä tarkastaessaan Blomille ” Muista sinä Blom välttä kaikki kruusinki”. ”Kruusattuja” penkkejä on nähtävänä Soukaisten Perttelin kirkossa. Työssä hänellä oli apuna velipuolensa Kustaa Granlund Vahantakaa.
Kustaa oli saanut, pitkän koulutuksen jälkeen, pitäjän nikkarin arvon kuvernööriltä 15.11.1848. Pitäjän nikkarin arvo oikeutti tekemään alan töitä Laitilan ja Pyhämaan kuntien alueella. Kustaa Granlundin jälkeläisiin lukeutuu muun muassa Juho Kustaa Yli-Eerola kirkonkylästä ja Frans Wilhelm Heijari Koukkelasta.
Myöhemmin Efraim Blom huusi huutokaupassa 1871 Laitilan ensimmäisen, kirkonkylän kansakoulun rakentamisen 2830 markan hinnalla. Puutavara kerättiin talollisilta, manttaalin mukaan. Puutavara oli hirsiä, lankkuja ja lautoja, tarkasti mitoitettuna. Johtokunta toimitti myös raudan, klasit ja muut aineet. Naulat kuuluivat rakentajan hankkia.
Kunnallislautakunta päätti myös ylöskantaa vuoden 1871 talven aikana kuntalaisilta äänten jälkeen kaksituhatta markkaa. Efraim Blom teetätti työn niin mallikkaasti ja nopeasti, että kun valmis koulu tarkastettiin saman vuoden syksyllä, niin se todettiin täydellisesti tehdyksi. Todennäköisesti tässäkin urakassa oli myös Kustaa Granholm mukana. Kunta maksoi Blomille urakkasumman päälle vielä hiukan ylimääräistäkin.
Hän urakoi myös Uudenkirkon eli Kalannin ensimmäisen kansakoulun rakennuttamisen. Se taisi tuottaa tappiota, koska rakennusmiehet lakkoilivat ja tarvikkeistakin oli puutetta. Irvileuat arvelivat rakennelman jäävän keskeneräiseksi. Koulu tuli kuitenkin valmiiksi vuonna 1875.
Efraim Blom oli myös Laitilan kunnalliskokouksien järjestyksessä kolmas esimies vuosina 1875-1889. Hän hoiti virkaa säntillisesti ja vähän itsepäisestikin, luovien kuntalaisten mielipiteiden paineessa. Kuntalaisten taksoituksesta oli jatkuvaa kränää. Hän hermostui joskus lautakunnan lisäkyselyihin ja selvitysten laatimiseen. Hän piti selvityksiä tarpeettomina ja turhina sanoen ”…luulen maksujen olevan jokseenkin oikein kannettu”.
Koska maksut kannettiin pääasiassa manttaalin mukaan, tuli murtolukulaskut hallita hyvin. Ensimmäisinä vuosina palkka tehtävästä oli vain 150 mk/vuosi, kun renki sai täyden ylöspidon lisäksi n. 200 mk/vuosi rahallista korvausta, ei rahallinen korvaus Blomille tunnu suurelta.
Efraim Elo
Efraim Efraiminpoika Elo ent. Blom kävi ensin muutamia luokkia Laitilan kansakoulua. Efraimilla oli kovat lukuhalut ja kansakoulussa hänen opettajansa neiti Helenius kannusti Efraimia lähtemään Turkuun opiskelemaan.
Yhtenä vaikeutena oli se, ettei Turussa ollut yliopistoon johtavaa suomenkielistä koulua. Näinä aikoina koko maassa vaadittiin kiihkeästi suomenkielisten koulujen perustamista. Säätyjen asiasta päättäessään ainoastaan porvarissääty venkoili asian kanssa. Senaatti käsitteli asiaa, vitkuttelunsa jälkeen se piti mahdottomana perustaa suomalaisia kouluja silloisen koulujärjestyksen pohjalle.
Ympäri suomea kritisoitiin hallituksen päätöstä. Mielialat nousivat ympäri Suomen. Alettiin puuhata yksityisiä suomalaisia kouluja, ilman valtion tukea.
Ensimmäinen suomalaisen lyseon perustamiskokous pidettiin Viipurissa 15.1.1879. Turussa vastaava kansalaiskokous pidettiin 19.3.1879. Saapuvilla oli kymmenen eri kunnan valtuutettu edusmiestä, lisäksi kahdeksan kuntaa olivat lähettäneet pöytäkirjan otteen, jossa ilmoittivat hartaan toiveensa lyseon perustamiseksi.
Lyseolle valittiin johtokunta, jonka puheenjohtajana toimi tuomiorovasti, myöhemmin arkkipiispa T. T. Renvall. Turun kaupungin valtuusto antoi perustetulle koululle vuodeksi ilmaiseksi huoneet entisen seurahuoneen, sittemmin kaupungintalon puurakennuksesta pihalle kurkottavasta puurakennuksesta. (Aurakadun ja Linnankadun kulmauksesta).
Lyseon avajaiset pidettiin 2.9.1879 innostuneessa ilmapiirissä. Yksityislyseo oli jatkuvissa rahavaikeuksissa. Tämä heijastui opetukseenkin. Tarvittavista materiaaleista, havaintoaineistosta ja luokkahuoneistakin oli puutetta.
Opettajat olivat kuitenkin innostuneita ja lyseo sai rahallista apua yksityisiltä ja kunnilta. Opetus oli valtion koulujen opetussuunnitelman mukaista, lukuun ottamatta Venäjän kielen opetuksen puuttumista. Uskonto ja suomalaisuus korostui kaikessa toiminnassa.
Turkuun avattiin valtion ylläpitämä lyseo 1.9.1883. Yksityislyseon toiveena oli sen yhdistäminen valtion lyseoon. Toive ei kuitenkaan toteutunut heti.
Koulu sinnitteli raha- ja opettajapulassa eteenpäin. Vasta v. 1887 syksyllä yksityislyseo yhdistettiin valtion lyseoon ja oppilaat, Efraim muiden joukossa, pääsivät korjattuun Linnankadun varrella olevaan taloon, joka oli aikaisemmin ollut naisten kuritushuone eli kehruuhuone.
Rakennukseen kuului rukous- ja juhlasali, jossa papiksi aikovat harjoittelivat saarnojaan, niin kovalla äänellä kuin osasivat. Lehdissä oli tavallisesti kirkollinen ilmoitus ”Spinhusissa saarnaa tutentti —”. Ehkäpä Efraim sai Laitilassa ja Kodisjoella pitämiinsä saarnoihin näistä saarnoista innoitusta.
Efraim Blom aloitti opinnot tässä Suomalaisessa Yksityislyseossa 1.9.1880. Hän joutui keskelle suomalaismielisten innostunutta opetusta ruotsinkielisessä kaupungissa.
Ruotsinkielinen säätyläistö ei oikein hyväksynyt suomenkielisiä. Oppilailla ei kuitenkaan ollut isompia kahnauksia ruotsinkielisten kanssa.
Efraim oli innokas lukija ja kirjasto tuli tutuksi. Oppilaiden toverikunnan toimintaan hän osallistui aktiivisesti. Toverikunta järjesti illanviettoja ja juhlia. Tilaisuuksissa oli usein pieni näytelmä ja muita oppilaiden esityksiä.
Efraim opiskeli ahkerasti, suorittaen oppiaineet ajallaan. Hän pääsi ylioppilaaksi Turun Suomalaisesta klassisesta lyseosta 29.5.1888.
Hän oli lyseon tenttiarvioinnissa luokkansa paras kiitettävällä 34:llä puoltoäänellä. Lyseossa hän muutti sukunimensä Blom muotoon Elo. Ylioppilastodistuksen saannin ehtona oli vielä yliopistossa pidettävän suullisen kuulustelun hyväksytty suoritus. Efraim lähti tentteihin Helsinkiin Aleksanterin yliopistoon. Tenttejä oli 1-2/pvä. Ne kestivät noin viikon. Hylätyn tentin sai uusia tenttijän suostumuksella.
Efraim suoriutui tenteistä hyvin. Tenttien jälkeen oli valkolakin vuoro, joka oli tilattu ennakkoon. Samalla reissulla kirjauduttiin myös yliopistoon haluttuun osakuntaan. Yliopiston tenttien läpäisy toi automaattisen opiskeluoikeuden yliopistossa. Tapana oli, että Turusta Helsingin reissu tehtiin edestakaisin laivalla.
Lainauksia kouluneuvos Juho Mikkolan muistelmista
” Siihen aikaan oli Laitilassa tavallista, että yläluokilla olevat lyseolaiset kesä- ja joululomiensa kuluessa kävivät pitämässä jumalanpalveluksia sikäläisissä kyläkirkoissa, erittäinkin Untamalan kirkossa. Silloin koottiin samalla kolehti näiden koulua käyvien saarnamiesten opintojen avuksi, mikä saattoi olla monelle köyhälle pojalle tervetullut koulukustannusten helpotus, ja paikkakuntalaisille se oli tervetullut virkistys heidän rakkaisiin kirkkomuistoihinsa. Tätä tapaa olivat noudattaneet jo edellisen polven kouluteinit, ja samaa seurasivat ne lyseolaiset, jotka olivat koulussa minun lapsuudessani. Niinpä piti juhannuspäivänä v. 1887 sinä keväänä lyseon kahdeksannelle luokalle päässyt lyseolainen Efraim Blom saarnan Untamalan kirkossa, ja minun isäni saattoi hänet ruuhella yli Valkojärven aamulla Soukaisten rannasta Jälkkiniemeen Untamalan puolelle ja iltapäivällä saman tien takaisin. Minä olin sillä matkalla mukana. Blomin Efraim oli kuullut, että olin hyvin menestynyt edellisenä talvena kansakoulussa. Hän otti nyt puheeksi, että haluaisi ottaa valmistaaksensa minut lyseoon, ehkä peräti heti toiselle luokalle, jos näyttäisi mahdollisuuksia siihen olevan. Asia ei ollut isällekään vastenmielinen, varsinkin kun hänen isänsä jo oli viittaillut siihen suuntaan, että sopisi panna poika kouluun, kun sillä tuntui olevan halua lukemiseen ja oli muuten ruumiiltaan pienikokoinen ja heikkovoimainen. Minultakin kysyttiin, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Ja niin tuli päätetyksi, että Blomin Efraim rupeaa kohta samalla viikolla opettamaan minulle Mikolan porstuakamarissa lyseon ensimmäisen luokan kurssia.
Kotikoulua alettiin käymään porstuakamarissa säännöllisesti joka arkipäivä keskimäärin viisi tuntia päivässä. Tarvittavat kirjat hankittiin. Läksyt olivat tietysti pitempiä kuin lyseossa, koska oli ehdittävä parissa kuukaudessa sama kurssi, mihin koulussa käytettiin koko lukuvuosi. Efraim oli varmaan taitava opettaja, ja minäkin koetin parastani. Ja niin edistyi opetus ilman sen suurempia viivytyksiä. Ahlmanin Ruotsin kielen Alkeiskurssista luettiin 50 kappaletta. Kirjoitusharjoituksia oli myös, kuten koulussakin. Isä ihmetteli: “Joko sinä nyt opit ruotsia kirjoittamaan. Kyllä moni, joka on muuttanut täältä kaupunkiin, on oppinut jonkin verran puhumaan ruotsia, mutta kirjoittaminen kuuluu olevan vaikeampaa.” Isä ei tiennyt, että meidän oppikouluissa opitaan vierasta kieltä jonkin verran kirjoittamaan, mutta puhumaan ei senkään vertaa. Niin silloin ja niin yhä vieläkin Laskennossa ei ollut oppikirjaa, vaan Efraim kirjoitti säännöt vihkoon ja antoi harjoitusesimerkkejä. Muissa aineissa seurattiin yleensä lyseon vuosikertomuksessa mainittuja oppikirjoja. Ja niin oli elokuun lopussa koko ensimmäisen luokan kurssi käyty
Kun sitten lyseon syksyllä pidettävän pääsytutkinnon päivä läheni, varustauduttiin tuolle seitsemän penikulman hevosmatkalle Turkuun. Isä tuli itse kyytiin, Efraim Blom, kahdeksasluokkalainen, ja minä, lyseoon vasta pyrkimässä oleva, olimme kyydittävinä, tarpeelliset matkatavarat kummallakin mukana. Kun tutkinto oli hyvin päättynyt ja isä hankkiutui lähtemään kotiin, oli minulla tärkeänä asiana kynäveitsen ostaminen, jonka Lampon Oskari oli sanonut välttämättömän tarpeelliseksi. Niinpä mentiinkin vielä isän kanssa Trappin rautakauppaan, Blomin Efraim tuli asiantuntijana mukaan, ja kaksiteräinen, kaunis, luupäinen kynäveitsi ostettiin.
Asumaan tulin Turussa rouva Edla Lindrothin luo Itäisenpitkänkadun 50:een. Rouva Lindroth oli leski, kotoisin Perniöstä. Hänellä oli mainitun talon pihan sivussa olevasta uudenpuoleisesta puurakennuksesta vuokrattuna huoneisto, johon kuului kaksi isohkoa kamaria ja kapea lämmittämätön eteinen, josta suoraan päästiin kumpaankin kamariin. Omaa perhettä hänellä oli aikuinen tytär ja kaksi poikaa, joista vanhempi, Lemmes, oli kauppa-alalla, puotilaisena Krjukoffin puodissa Turussa, ja nuorempi, Voitto, suomalaisen lyseon kolmannella luokalla. Täysihoitolaisina oli lisäksi Karunasta kotoisin oleva Konrad Fjäder, joka oli käynyt Turun ruotsalaisen reaalikoulun ja nyt oli virkamiesharjoittelijana rautateillä, sekä me kaksi Laitilan poikaa, kahdeksasluokkalainen Efraim Blom ja minä, toisluokkalainen. Ensimmäinen kamari oli kangasverholla jaettu kahteen osaan, joista oven puolista käytettiin yhteisenä ruokasalina ja oman perheen olohuoneena ja uunin puolinen oli keittiönä. Toinen kamari oli täysihoitolaisten hallussa. Siinä oli pöytä kummankin akkunan kohdalla ja niiden välissä piironki. Toisten seinien äärellä oli kaksi sivusta aukivedettävää sohvasänkyä, joista toisessa nukkuivat yönsä Konrad Fjäder ja Efraim Blom, toisessa Lemmes Lindroth ja minä. Akkunoista oli näköala palokujan puolella olevaan pieneen puutarhaan, jossa kasvoi korkeita koivuja, ja lankkuaidan yli näki naapuritalon pihaan. – Täysihoidosta me maksoimme kukin 25 markkaa kuukaudessa.
Rouva Lindroth puhui sekä suomea että ruotsia. Hänen suomensa oli Perniön murretta. Vaikka se on suurin piirtein samanlaista Lounais-Suomen murretta kuin Laitilankin “kieli”, en sitä ensimmäisinä päivinä kuitenkaan täysin ymmärtänyt, kun hän nopeasti antoi sitä tulla. Koulukortteeriini oli muuten kyllä syytä olla tyytyväinen. Koulutöihin siellä oli hyvä rauha, eikä ruoasta ollut puutetta.”
Efraim Elo sai kortteeripaikassaan hyvää ruotsin kielen harjoitusta. Häntä harmitti ensimmäisenä kouluvuotena kuulemansa pikkutyttöjen puhe ”Nuo ovat niitä, jotka puhuvat vain paljasta suomea”. Myöhemmin Efraim paranteli kielitaitoaan vaimonsa kanssa, joka osasi täydellistä ruotsia.
Opiskelu yliopistossa
Efraim Elo valmistui filosofian kandidaatiksi 31.5.1893. Arvosanat olivat: Laudatur matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Cum laude approbatur geologiassa ja filosofiassa. Arvonimi: maxime dignus /115 ääntä. Äänet olisivat riittäneet parhaimpaan dignus-arvosanaan, mutta siihen tarvittiin 4 laudaturia.
Tämän jälkeen hän suoritti Julkisen kasvatusopin tutkinnon ja opettajilta vaadittavan tutkinnon suomen ja ruotsin kielissä. Käytännön opetusaineet ja kaksi lukukautta kestävän auskultoinnin suomalaisessa normaalilyseossa Helsingissä 1893-1894. Auskultointi saattoi, valvovasta opettajasta riippuen, olla lähes pelkästään valvojan tyyliin suoritettua matkimista. Toiset valvovat opettajat sallivat enemmän yksilöllisyyttä.
Käytännön opetusnäytteet hän suoritti reaalilyseossa v. 1895 matematiikassa ja fysiikassa lehtorin virkoihin (13/18) ja kollegan virkoihin ( 16/18) äänellä. Kollega oli alempien oppilaitosten opettaja. Tämän jälkeen hän toimi opettajan tehtävissä Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa ja Helsingin suomalaisessa reaalilyseossa, sekä Teollisuuskoulussa tuntiopettajana.
Kesälukukautena 1899 hän matkusti Saksaan Berliinin Yliopistoon harjoittamaan fysikaalisia opintoja. Kesälukukausina 1891-1895 Efraim oli apulaisena yliopiston fysiikan laitoksella.
Geologinen tutkimus
Seurataan taas kouluneuvos Mikolan kertomusta tuon kesän retkistä
” Maisteri Efraim Elo, joka jo monena kesänä oli ollut apulaisena Suomen geologisessa tutkimuksessa, kirjoitti Helsingistä kaipaavansa toverikseen jotakuta nuorukaista, joka jatkuvasti kulkisi hänen mukanaan ja voisi saada apumiehen päivärahan. Minä tarjouduin ilolla täksi apumieheksi, ja niinpä lähdettiinkin keväällä 1893 välittömästi lyseon kevättutkinnon jälkeen, käymättä välillä edes kotona Laitilassa, Turusta junalla kohti Tamperetta ja sieltä laivalla Toikon rantaan Kuruun. Tosin oli alussa ollut puhetta, että tutkimusalueena tulisi olemaan jokin seutu Laatokan Karjalassa, ja se olisi ollut kasvistollisessa suhteessa paljon mielenkiintoisempaa, niin ainakin kuvittelin. Mutta olihan kylliksi viehätystä silläkin reitillä, jonne nyt mentiin. Jo junamatka oli elämäni ensimmäinen. Sitten sain nähdä Tampereen kaupungin ja varsinkin sen komeat ympäristöt. Pääsin edes osalta näkemään Sisä-Suomen järvenselkiä ja vesireittejä, joiden kauneudesta jo lapsena olin lukenut. Ja nyt viimeksi oli ruotsin tunneilla luettu Hirvenhiihtäjiä ja seurattu Kurun reipasta Mattia metsästysretkellä. Hänen kotipuoleensa nyt pääsisi tutustumaan, jos kohta kasvistollisesti Turusta tulevalle siellä olikin vain vähän uutta tarjottavana. Tampereen kaupunkikaan ei silloin vielä ollut se vilkas suurkaupunki, mikä se nyt Suomen mitoin mitattuna on. Asemalta johti kurainen maantie halki Kyttälän, jonka vanhat puutalot oli juuri vast’ikään hajotettu ja ainoastaan rauniot ja roskat oli jäljellä. Vasta sillalle tultua aukeni kaupunki matalahkoine puutaloineen. Mutta olihan siellä kuuluisa koski ja suuret tehtaat ja korkeat savupiiput. Ja korkealta Pyynikiltä käytiin katsomassa komeaa näköalaa. Laivamatka kevätkolealla Näsijärvellä sateessa ja tuulessa ei myöskään tarjonnut nautintoa, mutta olihan se kuitenkin erikoista ja mielenkiintoista.
Kurussa saimme asunnon Pappilassa niiksi pariksi viikoksi, jotka pitäjässä viivyimme. Elon tutkittavaksi määrätty alue ulottui täältä länteen päin Merikarvialle Pohjanlahden rantaan. Niinpä Kurun eteläosaa tarpeeksi kierrettyämme tilasimme kantajat ja lähdimme oikopolkuja Ikaalisten puolelle Juhtimäkeen. Tällä taipaleella oli paikoin oikea erämaan tuntu. Sillä välillä myös näin ensimmäisen kerran eläessäni kaskimaan, jossa heleänviheriä rukiinoras reippaana ja toivorikkaana nosti päätänsä nokisten kantojen ja kivien keskeltä, ja pitkistä nokikekäleistä oli aita kyhätty viljelystilkun ympäri.
Ikaalisten Juhtimäki on kaukainen erämaan kylä, josta ei tietäkään kulje kirkolle. Siellä on muutamia vankkoja taloja. Näköala sieltä on komea länteen päin yli koko Kyrösjärven vesistön Alanteen pitäjän läntiselle laidalle Vatulan harjulle asti, joka komottaa läntisellä taivaanrannalla kuin suuri kumoon käännetty vene. Tällä alueella tulimme nyt lähiviikkoina retkeilemään ristiin rastiin. Paitsi Juhtimäessä asuimme vielä Huopiossa, kirkonkylän Rehkolassa, pistäydyimme Turussa laulujuhlilla. Turusta tultiin hevoskyydissä Laitilaan kotona käymään, sieltä Raumalle, sieltä laivalla Poriin ja Porista taas hevoskyydissä Kankaanpäähän ja Jämijärvelle. Retkeilyjä metsissä ja mailla jatkettiin säännöllisesti. Aamulla lähdettiin liikkeelle, kartasta katsottiin suunta, tehtiin tarpeelliset havainnot ja muistiinpanot ja illaksi palattiin kortteeripaikkaan. Jämijärvellä oli asuinpaikkana Peijari, Kankaanpäässä Niinisalo ja Hirvikangas sekä vihdoin Siikaisten rajalla oleva sydänmaan kylä Samminmaja. Nämä pitäjät olivat silloin vielä syrjäisiä hiljaisia “Satakunnan Lapin maita”. Nykyinen aika on sinne tuonut lentokentät, upseerikoulut kasarmeineen ym. Viimeisenä asuinpaikkana oli sen kesän retkilläni Siikaisten Otamon Vanhatalo. Elokuun loppupuoli oli käsillä ja minun oli riennettävä kotia Laitilaan ja syyskuun alusta Turkuun lyseon viimeistä luokkaa käymään. Elo viipyi tutkimusretkillään pitempään ja ennätti vielä kierrellä Merikarvian”.
Opettajana Joensuun tyttökoulussa
Efraim ei hakenut ylempien oppilaitosten virkoja. Hänet valittiin kyllä helmikuussa v. 1900 Turun suomalaisen jatko-opiston opettajaksi, mutta hän ei ottanut virkaa vastaan.
Jatko-opistot olivat tytöille tarkoitettuja yliopistoon johtavia kouluja. Ehkä oma lyseon aika Turussa vaikutti hakeutumiseen rauhalliseen maaseutukaupunkiin Joensuuhun.
Joensuussa oli v.1900 kirjoilla 3900 henkeä. Hän sai sitten hakemuksesta määräyksen Joensuun tyttökoulun kollegaksi 1.8.1900 alkaen.
Tyttökoulut oli alun perin perustettu sivistyneistön ja virkamiesten tyttärien kouluksi. Opetuskielenä oli ruotsi. Kielimääräys poistettiin 1872. Tämän jälkeen opetus aloitettiin 1. luokalta alkaen suomeksi.
Vuonna 1865 perustivat aatelisneidit Vilhelmina ja Josefina Tavast Joensuuhun Privata fruntimmersskola i Joensuu -nimisen koulun, joka oli ensimmäinen tyttöjen oppilaitos kaupungissa. Ensimmäiset 48 vuotta koulu toimi vuokratiloissa eri paikoissa, kunnes oma koulutalo valmistui 15.8.1913 Pielisjoen rannalle, Rantakatu 8:aan. Vuonna 1930 koulun nimi muutettiin muotoon Joensuun tyttökoulu, tuolloin oppilaita oli parisataa. Koulu laajeni vuonna 1947 yhdeksänluokkaiseksi, yliopistoon johtavaksi oppikouluksi, jonka nimeksi tuli Joensuun tyttölyseo.
Efraim aloitti opettajan työt Joensuussa 1.9.1900. Hän toimi aluksi kollegana, myöhemmin nuorempana lehtorina, vararehtorina ja rehtorin sijaisena ja rehtorina 1.10.1925- 8.5.1932. eli kuolemaansa asti.
Efraim Elo oli kiinnostunut matematiikan opetuksen kehittämisestä. Hän kirjoitti ja sai julkaisuluvan ”Laskuoppi etupäässä oppikoulua varten” . Ensimmäinen painos julkaistiin 1912 ja kuudes painos 1922. Tätä ”Elon laskuoppia” hän muokkasi aikojen saatossa ja viimeinen painos 31. otettiin käyttöön 1965 ja se oli käytössä vielä 1970-luvun alkupuolella. Vuonna 1923 hän julkaisi ”Kansakoulun Laskuopin”. Kannattaa muistaa, että oppikirjoille tarvittiin Kouluhallituksen lupa ja vallankin oppikoulut määräsivät mitkä kirjat oppilaan on ostettava. Tämä takasi hyväksytyn oppikirjan tekijälle mukavat tulot. Hän käytti laskuoppejaan omassa opetuksessaan ja keskusteli oppilaidensa kanssa sen sisällöstä. Näin hän sai välittömän palautteen kirjansa käyttäjiltä. Hän oli muutenkin mieltynyt kirjallisiin töihin. Hän kirjoitti useita artikkeleita kasvatusopillisiin julkaisuihin
Efraim Elo sairastui pian virkaan tulonsa jälkeen tuberkuloosiin ja hän joutui pitämään useita virkavapauksia tartuntavaaran vuoksi. Virkavapaudet pidettiin täydellä palkalla. Hän kävi sairautensa vuoksi parantoloissa, yleensä Takaharjun parantolassa Punkaharjulla, useita kertoja. Heinäkuussa 1907 perhe muutti uuteen asuntoon. He jättivät muuttolaatikot asuntoon purkamatta niitä ja veivät asunnon avaimet talonmiehen rouvalle. Itse he lähtivät Takaharjun parantolaan hoitamaan Efraimin keuhkotaudin oireita. Talonmiehen rouvan mennessä kastelemaan Elojen asuntoon kukkasia, oli siellä hävityksen kauhistus. Asuntoon oli murtauduttu ja kaikki laatikot ja arkut oli murrettu auki ja tavarat levitelty ympäriinsä. Efraimin kirjoituspöydän kansilevy oli murrettu palasiksi ja näin päästy tutkimaan laatikoissa olevat paperit, jotka oli sitten levitetty ympäri huoneistoa. Mitä murtautujat hakivat, jäi selvittämättä. Ainakaan hopeiset lusikat eivät kelvanneet.
Kollegan virat lakkautettiin vuonna 1913 ja ne muutettiin nuoremman lehtorin viroiksi 1.9.1913 alkaen. Efraim Elo kirjoitti Koululaitoksen ylihallitukselle (Nyk. Kouluhallitus) pitkän kirjeen, jossa hän esitti perusteluineen kollegan virkojen muuttamista vanhemman lehtorin viroiksi. Ilmeisesti paremman palkkauksen saanti oli merkittävä motiivi. Esitys ei mennyt läpi.
Efraim osallistui innokkaasti Laitilan Nuorisoseuran toimintaan. Hän oli perustajajäsen ja puheenjohtaja useita vuosia. Hänen aikanaan järjestettiin Laitilassa isot laulujuhlat vuonna 1905 heinäkuun 1-2 päivä. Kunniajäseneksi hänet valittiin 1913.
Joensuussa hän ei liiemmin osallistunut koulun ulkopuoliseen toimintaan. Hän oli Pipliaseuran jäsen ja orpokotiyhdistyksen jäsen. Ehdokkaaksi Kirkkovaltuustoon hän kuitenkin suostui. Kirkkovaltuustoon hänet myös valittiin. Kirkkovaltuustossakin hän oli heikompien puolella. Hän esitti valtuuston kokouksessa 13.12.1929 diakonissa Halmeelle 2400 markan vuosieläkettä. Kirkkoneuvosto oli esittänyt eläkkeeksi 1800 mk/v. Äänestysten jälkeen kirkkoneuvoston esitys kuitenkin voitti.
Efraim ja Rauha ostivat Efraimin kotimökin maa-alueen Soukaisista itselleen 30.7.1912 Kustaa ja Manta Mikolalta 300 markan kauppahinnalla. Maa-alueen nimeksi tuli Koivula. Entisessä mökissä asui Efraimin äitipuoli Anna Elisabeth Blom os. Augustin. Mökin Efraim oli kunnostuttanut velipuolensa Juhani Elon kanssa isommaksi ja nykyaikaisemmaksi.
Juhani Elo asui tässä talossa äitinsä kanssa ollessaan Laitilassa lääkärinä. Näin Efraim sai Soukaisista pysyvän oman tukikohdan. Talossa pidettiin kahden viikon keittokurssi ainakin kesällä 1914. Opettajana oli Viipurin läänin maanviljelysseuran neuvoja neiti Mimmi Katajalehto. Efraimin kuoleman jälkeen talo myytiin Laitilan kunnalle ja nykyään se tunnetaan Elon kouluna. Talon pihapiirissä on pieni polku, jota kutsutaan Blomin poluksi. Sen Efraim nimesi isänsä muistoksi.
Käydessään Laitilassa kotinsa ulkopuolella Elon pariskunta pukeutui tietenkin säätynsä edellyttämällä tavalla. Hieno pukeutuminen herätti tietysti ihmettelyä naapureissa, mutta siitä Elot eivät välittäneet. Vallankin Efraimin vaaleat puvut ja hatut olivat hilpeyden kohteena. Olkoon osoituksena Efraim Elon sisäisestä ajattelusta seuraava lainaus koulun vuosikertomuksesta vuodelta 1925-1926
”Kun tämän kertomuksen alkupuoli jo oli painettu, saatiin tietää, että VI luokan oppilas Tyyne Sorjonen, sairastettuaan vain muutamia viikkoja ankaraa, nopeasti kuihduttavaa keuhkotautia, toukokuun 22 päivänä muutti ijäisyyteen. Ahkerasti ja tunnollisesti työskennellen pyrki Tyyne aina tarmokkaasti eteenpäin, ja oli hänen maallisena ihanteenaan päästä sivistyksen kautta asemaan, jossa hän voisi osoittaa kiitollisuuttaan köyhälle kodilleen, joka oli hänet saattanut opin tielle. Jumala kuitenkin määräsi osansa toisellaiseksi, vielä ihanammaksi. Lapsen uskolla turvallisesti luottaen Jeesuksen sovitukseen ja taivaallisen Isän armoon hän ilolla voi erota tästä elämästä. Hänen kaunis lähtönsä sekä omaisille ja tovereille osoitetut lohdutuksen sanat, neuvot ja varoitukset kirkastavat hänen muistonsa kaikille niillekin, jotka koulussa tulivat hänet tuntemaan. Ps. 23.”
Armo Rauha Elo os. Malmsten
Rauha Malmsten ja Efraim Elo julkaisivat kihlauksensa elokuussa 1905 ajan tavan mukaan useissa lehdissä Viipurista Ouluun. Häät pidettiin 27.6.1907 Laitilassa Rauhan äidin kotona. Rauha oli syntynyt Kiukaisissa Eurakoskella 13.5.1878 maakauppias Juho Malmstenille ja rouva Mathilda Eufrosyne Nylundille. Juho oli syntynyt Kodisjoella.
Matilda Nylund oli kotoisin Ahvenanmaan Lumplandista. Malmstenit muuttivat Kodisjoelle maakauppiaaksi Kiukaisista vastaavasta tehtävästä. Kodisjoella Juho oli saanut sakot luvattomasta oluen myynnistä.
Matilda muutti miehensä kuoleman jälkeen kolmen lapsensa kanssa Laitilaan. Hänet valittiin Laitilan ja Kodisjoen yhteisesti perustettuun kätilön ja rokottajan virkaan 20.2.1887 pidetyssä kunnallislautakunnan kokouksessa.
Palkka oli aluksi 300 mk/v, rokotuksesta 25 mk/v, Lisäksi maksoivat toimenpiteistä kyytitoimissa apua tarvitsevat 3 mk/hevoskyyti ja muilta 1 mk, paitsi köyhiltä, joiden ei tarvinnut maksaa.
Esimerkiksi vuonna 1892 Laitilassa syntyi noin 170 lasta, joista ilmeisesti suurin osa ilman kätilön apua. Myöhemmin hän huolehti myös kunnantalon ”talonmiehen” tehtävistä. Vertailun vuoksi rengin vuosipalkka oli noin 250 mk/vuosi, lisäksi työvaatteet, ruoka ja majoitus.
Rauha Malmsten suoritti Turun Suomalaisen Jatko-opiston 10.3.1898 ja samana keväänä yksityisesti yo-tutkinnon ollen luokkansa paras jatko-opistossa. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui Helsingistä 1903. Rauha suoritti kasvatusopin tutkinnon ja auskultoi Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa kaksi lukukautta. Hän toimi opettajana Laitilan Padon kansakoulussa 1898-99. Hämeen Kansanopistossa ja Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa 1902-04 sekä Viipurin Yhteiskoulussa 1905-07.
Joensuun yhteiskouluun Rauha Elo tuli koeajalle 6.7 1907 ja vakinaiseksi 1.9.1909. Hän toimi koulun rehtorina 1907-15 ja johtajattarena kuolemaansa 3.7.1943 asti. Suuri urakka oli uuden koulun rakennuttamistoimikunnan jäsenyys.
Toimikunta nimettiin 27.3.1811 pidetyssä kokouksessa ja toimikunta valtuutettiin hoitamaan kaikki rakennusasiat urakkasopimuksen tekemisestä alkaen rakennuksen valmistumiseen asti. Tätä ennen Rauha oli tehnyt valmistelevia töitä koulun rakntamiselle, mm. kävi tutustumassa useisiin vastaaviin hankkeisiin.
Uusi koulu valmistui 15.8.1912 ja se vihittiin käyttöönsä 5.9.1912. Rauha hoiti koulussa matematiikan ja luonnonhistorian opetusta.
Hän kuului Kansalliseen Edistyspuolueeseen. Rauha oli Joensuun kaupunginvaltuutettuna, lautakuntien jäsenenä ja opettajaneuvoston jäsenenä. Lisäksi Rauha toimi Raittiusyhdistyksen valvojana ja Toverikunnan kuraattorina useita vuosia. Rauha oli innokas koulutuksen puolestapuhuja ja oppilaita eteenpäin kannustava opettaja.
Hän tunsi myös itsensä taloudellisesti riippumattomaksi miehestään. Heidän käydessä häämatkalla ja ostoksilla Tukholmassa, niin miehensä Efraim hirvitteli vaimonsa rahan tuhlausta ja ehdotteli perheen rahavarojen siirtämistä hänen hoitoonsa. Rauha vastasi tienaavansa rahansa itse ja päättävänsä myös niiden käytöstä itsenäisesti. Tähän oli saidan Efraimin tyydyttävä.
Opettajana Rauha oli vaativa ja oikeudenmukainen. Hän osallistui ympäröivän yhteiskunnan elämään täysillä.
Johtokunta maalautti hänestä muotokuvan Rauhan 50-vuotispäivän kunniaksi enolaisella taidemaalari Eino J. Härkösellä. Muotokuva paljastettiin marraskuussa 1828 Yhteiskoululla ja sijoitettiin myös sinne.
Miehensä Efraimin kuoltua Rauha paneutui entistä enemmän koulun asioiden hoitoon. Rauhan kuoleman jälkeen koulun rehtori P. Ansas kirjoitti lukuvuoden 1844-1945 Joensuun yhteiskoulun vuosikertomuksessa usean sivun muistokirjoituksen, mainiten että: ”- Joensuun yhteiskoulu on syntynyt ja kehittynyt hänen johtamanaan, sen kaikki siihenastiset vaiheet, rauhanvuosien tasaisen kehityksen ja sotien vaikeat ajat hän on myötäelänyt. Hän on saanut nähdä koulunsa vaatimattomasta alusta kehittyvän laajan alueen huomattavaksi opinahjoksi, joka oppilasmäärältään on maamme suurimpia-”.
Efraim ja Rauha Elo eivät saaneet omia lapsia. He adoptoivat Väinö Armas Hyvärisen ottolapseksi 24.8.1920. Väinö Armas oli syntynyt 21.1.1911.
He kouluttivat Väinö Armaksen lääketieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistossa. Väinö avioitui 6.8.1938 filosofian (kemian) maisteri Helli Katriina Sallisen kanssa s. 3.8.1908 Rääkkylä k. 14.3 1989 Joensuu.
Väinö kuoli sodassa pataljoonan lääkintäkapteenina saamiinsa vammoihin 27.10.1944 Raahen sotasairaalassa. Miehensä kuoleman jälkeen Helli Elo luki vielä hammaslääkäriksi, jota tointa hän harjoitti Joensuussa eläkkeelle jäämiseen saakka.
Avioliitosta ei ollut lapsia. Väinön kuoltua hänet adoptioon antaneet omaiset tulivat perinnönjaolle ja Helli maksoi heille lakisääteisen osuuden.
Juhani Elo
Efraim Blom meni toisiin naimisiin 10.10.1886 Anna Elisabeth Augustin kanssa. Annan isä oli pitäjän seppä. Heille syntyi vielä poika, Juhan Elo s. 28.1.1888 Laitila, Soukainen, k. 10.5.1932 Hamina. Hän kävi ylioppilaaksi ja lääkäriksi sekä liittyi armeijaan. Avioliittoon hän meni 1912 Kerttu Elisabeth Jussilan s. 20.3.1892 kanssa.
Juhani tuli ylioppilaaksi Uudenkaupungin suomalaisesta Yhteiskoulusta. Juhani oli 1900-luvun alussa kunnanlääkärinä Laitilassa. Hän ajoi voimakkaasti oman sairaalan perustamista Laitilaan, mutta aika ei ollut siihen kypsä.
Lääketieteen lisensiaatiksi hän valmistui 7.4.1915 Helsingin Yliopistosta. Hän siirtyi sitten Jaakkiman kunnanlääkäriksi, ollen siellä 1.5.19-15.10.1919 välisen ajan. Armeijan palvelukseen hän pestautui 13.4.1918 Karjalan
Armeijan 2. rykmentin lääkäriksi.
Hän osallistui vapaussotaan ja Viipurin valtaukseen sekä Naulasaaren taisteluihin. Lääkintäkapteeniksi hänet nimitettiin 15.10.1919 ja -majuriksi 16.5.1920. Juhani Elo oli sitten Viipurin Rykmentin lääkärinä.
Ilmeisesti työ oli raskasta ja Juhani Elo ”kevensi” sitä alkoholilla. Hän sai 29.8 1923 kolme vuorokautta kotiarestia päihtyneenä olosta ja uudelleen 12.10.1923 7 vuorokautta kotiarestia palveluvelvollisuudella, päihtymisestä ja lääkäriupseerille sopimattomasta käytöksestä.
Hänet siirrettiin 31.8.1926 Tasavallan Presidentin Lauri Kr. Relanderin päiväkäskyllä N:o 53 omasta pyynnöstä Viipurin Rykmentistä Reserviupseerikouluun. Tätä tehtävää hän hoiti moitteetta kuolemaansa saakka.
Hän puhui ja kirjoitti suomen lisäksi ruotsia ja saksaa sekä puhui englantia. Suomen ja Ruotsin kielissä hän oli suorittanut virkatutkinnot v.1925 ja v.1926. RUK:n viran lisäksi hän piti yksityisvastaanottoa Haminassa ja joissakin lähikunnissa.
Juhani Elo vaikutti myös politiikassa, ollen ehdokkaana Kansallisessa Kokoomuksessa Haminan kunnallisvaaleissa 1928. Avioparille syntyi poika Aulis Erkki Juhani Elo 24.4.1913 Helsingissä. Aulis kouluttautui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1936. Hän meni naimisiin 1939 Anna-Liisa Lavoniuksen kanssa. Avioliitto oli lapseton.
Aulis oli innokas suomalaisuusmies, ollen mm. KyO :n isäntä ja kuraattori, osakunnan AKS-os. päällikkö ja Ylioppilaslehden johtokunnan jäsen. Hän harrasti ammuntaa ja filateliaa sekä oli myös Akateemisen Karjalaseuraan valajäsenen. lääkintäluutnantti Aulis Elo kaatui Pataljoonan nuorempana lääkärinä 25.2.1940 talvisodassa Mälkölän Äyräpään Salmenkaidassa korsuun osuneesta lentopommista.
Kirjoittaja: Alpo Rantala
Kirjoittajan taustaa: Olen Alpo Rantala ja lähtöisin Rengosta. Asun tällä hetkellä Suonenjoella. Vaimoni on emerita lehtori Inkeri Rantala os. Rostén. Hän on syntynyt Laitilan Soukaisissa. Naimisiin menimme Laitilan kirkossa. Eläkkeelle jäätyäni aloitin uutena harrastuksena sukututkimuksen. Yhtenä kohteena on vaimoni Inkerin isän Eino Rosténin suku. Hänen varhaisimmaksi, todennetuksi esi-isäksi osoittautui ratsumies Erik Järp s. 1671 Laitilan Vaimaron kylässä. Erikistä tuli ensin Kaupin vävy, naituaan Kaupin tytär Margetan n. 1733. Selvittyään hengissä sotapalveluksestaan, hän osti Vaimarosta maatilan, joka oli nimetty Sosalaksi. Tämän Erikin ja Margetan jälkeläisiä on mm. Efraim Blom ja poikansa Efraim Elo. Sukunimen Rostén otti ensimmäisenä käyttöön 1906 syntynyt räätäli Efraim Rostén Vahantakaa. Vaimoni serkku, toimitusjohtaja ja insinööri Ossi Rostén, on samaa sukulinjaa. Hän lienee tuttu usealle laitilalaiselle ja laajemminkin. Ossi Rostén on yksi harvoista Rostén sukunimeä käyttävä, tähän sukuun kuuluva henkilö. Kun Efraim Elon nimi tuli vastaan kirkonkirjoissa, niin kiinnostuin hänestä, olihan hän vaimoni isoisoisän herastuomari Samuel Rosténin serkku. Tietojen kerääminen hiukan yksityiskohtaisemmin Elojen elämästä johti kirkonkirjojen tarkempaan tutkimiseen, useisiin arkistokäynteihin Turussa ja Joensuussa ja tietojen pyytämiseen. Muutama kirjakin piti antikvariaateista hankkia, sekä selata vanhoja sanomalehtiä. Yllä esittelen työni tuloksia.