Vakka-Suomi ennätyksellisen kuiva

0
Arkistokuva Hepojärvestä. Kuva: Maria Rantanen

Lounais-Suomen vesitilanne on edelleen ongelmallinen erityisesti pohjavesien kannalta, vaikka viime viikonlopun sateet normalisoivat hieman tilannetta pintavesien osalta, tiedottaa ELY-keskus.

VUOSI 2018 on ollut monin paikoin Lounais-Suomessa ennätyksellisen kuiva. Vuoden alun jälkeen on satanut toistaiseksi muun muassa Pohjois-Satakunnassa ja Vakka-Suomessa vain reilut 400 mm, mikä on pienin lukema vuodesta 1962 alkaneen seurantahistorian aikana.

– Viime viikonlopun aikana Lounais-Suomeen osunut 20-40 millimetrin sademäärä helpotti jonkin verran tilannetta jokien ja joidenkin järvienkin osalta, mutta valtaosassa järviä vedenkorkeudet ovat vielä reilusti normaalilukemien alapuolella, Ely-keskuksesta tiedotetaan.

Loppuvuoden aikana pitäisi parissa viikossa sataa Lounais-Suomessa 150-200 mm, jotta päästäisiin keskimääräiseen vuosittaiseen sadantamäärään.

KOKO vuoden jatkunut kuivuus on erityisen ongelmallinen pohjavesitilanteen kannalta ja tavallista kuivempaa on erityisesti Varsinais-Suomessa ollut jo useamman vuoden ajan.

– Viime vuosista selvästi keskimääräistä kuivempi on tämän vuoden lisäksi ollut myös vuosi 2016, jolloin kuivan kesän jälkeen myös syksyn sademäärät olivat vähäiset ja koko vuoden sademäärät jäivät Lounais-Suomessa 130-180 mm keskimääräistä pienemmiksi.

SUURIN osa Lounais-Suomen järvistä on jäätymässä näillä näkymin selvästi keskimääräistä alhaisempiin lukemiin. Jos talvesta tulee pitkä ja kylmä, voi alhainen vedenkorkeus lisätä joissain järvissä ongelmia hapen riittävyyden suhteen.