Kauppakeskus Myllyn kävijämäärä nousi uuteen ennätykseen viime vuonna. Kävijöitä oli noin 5,7 miljoonaa, mikä tarkoittaa yli kolmen prosentin kasvua vuoteen 2017 verrattuna.
Myynti kasvoi lähes kaksi prosenttia noin 227 miljoonaan euroon, mikä on Myllyn historian suurin vuosimyynti. Mylly sai marraskuussa ensimmäisenä kauppakeskuksena Suomessa turvallisuusertifikaatin.
– Myllyssä kävi viime vuoden aikana noin 180 000 asiakasta enemmän kuin vuonna 2017. Uskomme, että hyvä liike- ja palvelukokonaisuus, mielenkiintoiset tapahtumat sekä asiakkaiden kuunteluun ja turvallisuuteen panostaminen ovat tärkeimpiä tekijöitä vuoden 2018 menestykseen, kertoo kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Kati Kivimäki.