Henkilöautot suistuivat Kasitieltä Laitilassa ja Pyhärannassa

0
Arkistokuva

Tiistaiaamuna puoli kuudelta henkilöauto suistui tieltä Kasitiellä Laitilassa. Ratissa istunut ulkomaalainen mies ajoi Turusta Laitilan suuntaan, kun noin viisi kilometriä ennen Laitilaa hän ajautui tien vasemmalle puolelle ja törmäsi kaiteeseen.

Törmäyksessä kaide vääntyi pois paikaltaan ja auto jäi poikittain vastaantulevien kaistalle. Auton kyydissä oli yksi matkustaja. Kukaan ei loukannut törmäyksessä, mutta auto vaurioitui.
Tien pinta oli liukas ja jäinen. Poliisi tutkii suistumista liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

MYÖHEMMIN tiistaina puoli viiden aikaan uusikaupunkilaismiehen kuljettama auto suistui tieltä Kasitiellä Pyhärannassa. Hän oli matkalla Raumalta Laitilan suuntaan, kun hän menetti auton hallinnan, ajautui vastaantulevien kaistan yli kaiteeseen ja siitä edelleen ojaan.

Mies puhalsi nolla promillea, mutta hän oli poliisin mukaan hieman sekavan oloinen. Hän ei osannut kertoa syytä tieltä suistumiseen, ja mies kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi.
Auto vaurioitui kolarissa. Autosta oli ajoneuvovero maksamatta.