Laitila mukana seutukaupunkien kyselyssä – arvioitavana oman kotikaupungin vetovoimaisuus

0
Onko Laitila mielikuvissa edelleen kanapitäjä vai jotain aivan muuta? Kyselyssä kartoitetaan mielikuvia seutukaupungeista.

Laitilan kaupunki on yksi 55:stä suomalaisesta seutukaupungista eli oman alueensa keskus. Seutukaupungit toteuttavat yhdessä asukkaille vetovoimatutkimuksen, jonka avulla tutkitaan vastaajien mielikuvia seutukaupungeista.

KYSELYSSÄ arvioidaan oman kotikaupungin vetovoimaisuutta ja imagoa sekä myös naapuriseutukaupunkeja. Lomakkeen täyttämiseen kuluu noin viisi minuuttia. Vastaa kyselyyn täältä. Kyselyyn on linkki on myös Laitilan kaupungin verkkosivuilta.

Ihmiset muuttavat pääasiassa opiskelun tai työn perässä. Asukkaita houkuttelevat myös sujuva arki kuten viihtyisä ympäristö, tiivis kaupunkirakenne ja läheltä löytyvät palvelut – sekä esimerkiksi mielikuvat alueen identiteetistä ja vireydestä

– LAITILAN kehitys on hyvässä myötätuulessa ja vuoden 2018 virallista asukaslukua odotellaan helmikuun tilastojulkaisuissa. Lokakuun perusteella väestön lisääntyminen Laitilassa on positiivinen noin 50 asukasta, Laitilan kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen pohtii.

– Elinkeinon hyvä menestys toimii myös alueen vetovoima- ja elinvoimatekijänä. Toteutettavan kyselyn pohjalta saamme Laitilalle oman yhteenvedon, jonka avulla voimme paremmin tarttua vetovoimatekijöiden kehittämiseen tulevaisuuden näkökulmasta, Luukkonen lisää.
Tutkimuksen toteuttaa Innolink.