
– Haluan olla puheenjohtajana helposti lähestyttävä. Hieno tunne, kun joku tulee vaikka kaupassa juttelemaan. Tosin silloin pieneen kauppareissuun saattaa mennä vähän enemmän aikaa, Laitilan Vanhaintuki ry:n uusi puheenjohtaja Marjo Raiskinmäki nauraa.
Vuodesta 1966 perustetun Laitilan Vanhaintuki ry:n alkuperäinen tarkoitus oli tarjota ikääntyneille keskustasta kohtuuhintaisia asuntoja ja järjestää arkeen merkityksellistä toimintaa. Viidessäkymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon, mutta nämä kaksi perusasiaa ovat edelleen yhdistyksen toiminnan ytimessä.
Yhdistyksellä on asuntoja muun muassa Pähkinäkodossa ja Anttilankodissa. Lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia ja monipuolinen tarjonta erilaista ryhmätoimintaa ja tapahtumia pitävät huolta, että arkeen on tarjolla mielekästä ohjelmaa.