Yli 10 000 suomalaista on siirtynyt Suomi.fi-viestin käyttäjäksi – Virkamiehet lupaavat hiihtää 10 000 kilometriä, jos 100 000 uuden käyttäjän tavoite täyttyy

0
Kun kansalainen ottaa käyttöön Suomi.fi-viestit, hän antaa yleisen suostumuksen, että kaikki viranomaisviestit voidaan toimittaa sähköisesti. Kuva: Iida Kauppi

Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari ja Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura haastavat suomalaisia ottamaan käyttöön Suomi.fi-viestit helmikuun alussa. Tavoitteena on saada suomalaiset luopumaan paperisesta viranomaispostista, sillä sähköinen asiointi säästää kustannuksia ja luontoa.

TÄHÄN MENNESSÄ palveluun on siirtynyt helmikuussa yli 10 000 kansalaista, joten tavoitteesta ollaan jäljessä. Virastojen haasteeseen kuului lupaus hiihtää 10 000 kilometriä, jos 100 000 suomalaista ottaa käyttöön Suomi.fin Viestit-palvelun. Noin 140 000 suomalaista oli ottanut Viestit-palvelun käyttöön viime vuoden loppuun mennessä.

ESITÄYTETTY VEROILMOITUS, verotuspäätös ja tieto mahdollisten veronpalautusten ja mätkyjen määrästä eivät enää tule kotiin paperisena huhtikuussa, jos Viestit-palvelun ottaa käyttöön helmikuun aikana. Veroilmoituksen saapumisesta saa tiedon sähköpostiin heti, kun se on OmaVero-palvelussa tarkistettavissa ja täydennettävissä.
Suomi.fi-viesteihin tulee myös useiden muiden viranomaisten lähettämät viestit. Esimerkiksi Traficom, monet kunnat ja TE-palvelut hyödyntävät Viestit-palvelua. Myös ilmoitus äänioikeudesta kevään vaaleihin tulee Viestit-palveluun, jos palvelun ottaa käyttöönsä viimeistään 22. helmikuuta.
Suomi.fi-viestien käyttöönotto
Suomi.fi-viestit on helppo ottaa käyttöön. Kun Viestit-palvelun ottaa käyttöön, antaa yleisen suostumuksen, että kaikki viranomaisviestit voidaan toimittaa sähköisesti. Jos haluat myöhemmin palata paperipostin vastaanottajaksi, voit myös vaihtaa valinnan myöhemmin palvelun asetuksista.
Palvelun käyttöönotossa on kolme vaihetta:
1. Kirjaudu palveluun osoitteessa Suomi.fi/viestit. Tarvitset Suomi.fi-viestien käyttöönottoon verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai varmennekortin.
2. Tunnistaudu palveluun ja anna suostumus sähköiseen viestinvaihtoon.
3. Ilmoita myös sähköpostiosoite, mihin haluat ilmoituksen saapuvista viesteistä.
Suomi.fi-sovelluksen voi myös ladata Google Play- tai App Store -sovelluskaupasta.