Lupaan pyhästi, etten ole tosikko enkä tuppisuu vaan pärjään huumorilla ja käytän mielikuvistusta. Lupaan, että jokainen ihminen on hymyn arvoinen.
Näin vannovat rinkiin asettuneet vastavalmistuneet Pilke-ohjaajat hymyillen. Leikkimieliseksi kirjoitettu vala kiteyttää Pilke-toiminnan ytimen. Se on matalan kynnyksen vertaistuellista toimintaa päihdeongelmista kärsiville ikäihmisille. Pilke-ohjaajaksi kouluttautuivat omassa työssään ikäihmisiä kohtaavat työntekijät, joiden on tarkoitus alkaa vetämään Pilke-ryhmiä oman työnsä ohessa.
Kynnys osallistua Pilke-toimintaan halutaan pitää niin matalana kuin mahdollista ja tästä syystä osallistujilta ei edellytetä raittiutta.
Tosin se, että kyseessä saattaa olla monelle osallistujalle ainoa merkittävä sosiaalinen kohtaaminen viikossa, voi vaikuttaa ihmisen omaan haluun pysyä erossa päihteistä.
– Moni haluaa tulla tapaamiseen mahdollisimman skarppina ja rajoittaa omaan juomistaan tapaamista edeltävinä päivinä, ikääntyneiden päihdetyön kehittäjä Katariina Hänninen Sininauhaliitosta kertoo.
Pilke-toiminta ja siihen liittyvä koulutus on Sininauhaliiton organisoimaa. Liitto on kouluttanut Pilke-ohjaajia Helsingissä, Espoossa, Raumalla, Turussa ja Liedossa. Laitilassa ja Uudessakaupungissa Pilke-ryhmät alkavat kokoontua kevään aikana.
– Laitilassa on tarkoitus aloittaa viikolla 12. Kokoonnumme tiistaiaamupäivisin, Päivi Maisila Löytävä vanhustyö -hankkeesta kertoo.