Vakka-Suomen musiikkiopisto etsii sisäisellä haulla oppilaidensa joukosta kesämuusikoita. Kesämuusikoksi valitaan neljä yli 15-vuotiasta, joista jokainen työskentelee kesällä kahden viikon jakson. Ensimmäinen jakso alkaa 10.6. ja viimeinen päättyy 4.8.
Kesämuusikkojen työtehtäviin kuuluu myöhemmin laadittavan suunnitelman mukaisesti esiintyminen Vakka-Suomen musiikkiopiston toimialueen palvelu- ja hoivakodeissa sekä kesä- ja toritapahtumissa. Kesämuusikkotoiminta rahoitetaan musiikkiopiston käyttötaloudesta.
– Ajatuksena on se, että nuoret voisivat saada käytännön kokemusta muusikkona toimimisesta, musiikkiopiston rehtori Jussi Kauranen kertoo.
Lisäksi kesämuusikkotoiminnalla on tarkoitus rikastuttaa toimialueen kulttuurillista hyvinvointia.
Vakka-Suomen musiikkiopiston toimialueeseen kuuluvat Kustavi, Laitila, Pyhäranta, Taivassalo, Uusikaupunki ja Vehmaa.