Varppeen koulun mielenilmauksella viestittiin tilanteen vakavuutta

0
Varppeen koulun mielenilmaukseen osallistui kymmenkunta vanhempaa ja suunnilleen saman verran oppilaita. Kuva: Hanna Hyttinen

Hyytävässä pakkasessa järjestetty mielenilmaisu Varppeen koulun ja lukion sisäilmaongelmien vuoksi keräsi Varppeen koulun pihalle kymmenkunta vanhempaa ja suunnilleen saman verran oppilaita.

Samana päivänä Varppeen koulussa järjestettiin koululakko. Varppeen koulun rehtori Matti Lehmuskallio kertoo, että keskiviikkona oli pois koulusta kaikkiaan 110 oppilasta. Lehmuskallion mukaan koulu ei ole pitänyt kirjaa, moniko 110 oppilaasta on lakossa ja moniko on muista syistä pois.

Hanna Nummila, Mari Nummila, Pasi Heinonen, Terhi Saloniemi, Sari Vuorre ja Marjo Nurmi pitelivät käsissään plakaatteja, joissa luki Haluamme oppia, emme sairastua. Ilma, jota hengitämme pahaa ilmaa on. Terveydellä ei leikitä. Puhdas koulu kuuluu kaikille. Lapsillekin oikeus hyvään sisäilmaan. Silmät vuotaa, päätä särkee, nyt tarvitaan päättäjille järkee!

– Meidän mielestämme tilanne on jo nyt todella vakava ja toivoisimme, että siihen suhtauduttaisiin paljon vakavammin, Vuorre tiivistää mielenilmauksen viestin.

Mielenilmaisua oli seuraamassa myös joukko viranhaltijoita sekä luottamushenkilöitä, joiden joukossa oli myös sivistysvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Eero Kuisma.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston 1. varapuheenjohtajana toimiva Kuisma kertoo seuranneensa vieressä Tyksin U-sairaalan sisäilmaongelmien ratkomista ja huomauttaa, etteivät asiat etene tämänkaltaisissa asioissa kovin nopeasti.

– Näissä ei vain saada nopeasti vastauksia. Jotain tietoa täytyy olla ennen kuin toimitaan.

Kuisma vakuuttaa, että rahasta mahdollisesti tarpeelliset väistötilat eivät tule jäämään kiinni.

– Tässä ei piilouduta byrokratian taakse.

 

Lue lisää 8.3.2019 lehdestä