
Laitilassa Varppeen yläkoulussa ja lukiossa järjestetään mielenilmaus ensi keskiviikkona 6.3. koulujen sisäilmaongelmien vuoksi.
Lukiolaisten ulosmarssi on keskiviikkona kello 9.55–11.10. Varppeen oppilaat lakkoilevat suunnitelmien mukaan koko päivän, mutta tapahtuman järjestäjät toivovat heidän osallistuvan mielenilmaukseen koulun pihalle samaan aikaan lukiolaisten kanssa eli kello 9.55–11.10.
Yläkoulussa ja lukiossa on yhteensä noin 450 oppilasta. Seinänaapureina sijaitsevien oppilaitosten sisäilmaongelmia on selvitelty viime syksystä lähtien.
Tutkimustulosten perusteella sisäilmaongelmien syitä on lukuisia. Niiden selättämiseksi on tehty toimenpiteitä, muun muassa kellaritilojen alipaineistus. Laitilan kaupunki on pyytänyt ympäristöterveydenhuollolta lausuntoa Varppeen koulun kuntotutkimuksesta sekä siihen liittyvästä selvityksestä. Lausunnon mukaan kaupungin suunnittelemat toimenpiteet ovat “todennäköisesti riittävät poistamaan nyt koetun mahdollisen terveyshaitan”.
Yläkoulussa ja lukiossa on kärsitty sisäilmaoireilusta viime syksystä lähtien, ja oireilevien määrä on jatkuvasti kasvanut. Kaupungin ilmoittamien tietojen mukaan tällä hetkellä mahdollisista sisäilmaoireista kärsii useampi kuin joka kymmenes yläkoululainen tai lukiolainen.
Mielenilmauksen järjestäjiksi ovat ilmoittautuneet joukko homeoireilevien lasten vanhempia sekä lukiolaiset.