Eduskuntavaalien loppukiri on alkanut. Ensi lauantaina 6. huhtikuuta kello 12-15 kannattaa suunnistaa Kalantiin, jossa Laitilan Sanomat, Uudenkaupungin Sanomat, Männäisten Tori ry ja kauppakamarin Uudenkaupungin osasto järjestävät Suuren Vaaliriehan.
Päätoimittaja Eija Eskola-Buri kertoo, että tarkoitus on innostaa ihmisiä äänestämään ja tarjota matalan kynnyksen tapahtuma kaikenikäisille äänestäjille.
Vaalipuheiden lisäksi tapahtumassa on muuta ohjelmaa. Taikuri Marko Poskiparran esitys on noin kello 13 esiintymislavalla.
Perheen pienimpiä viihdyttävät poniajelu ja pomppulinna. Lisäksi tapahtumassa on tori-, laku- ja jäätelömyyntiä sekä kahvila ja wurstivankkuri.

TAPAHTUMA SAI alkunsa, kun Teija Leino Männäisten Tori ry:stä otti päätoimittajaan yhteyttä viime syksynä.
– Ajatus yhteisen vaalitapahtuman järjestämisestä tuntui heti hyvältä yhteistyöhankkeelta. Männäisten torille osoitteeseen Pankkitie 2 on suurin piirtein saman verran matkaa molempien kaupunkien keskustasta.
TAPAHTUMASSA VOI tavata ehdokkaita kasvokkain, ja lavalla kuullaan ehdokkaiden mielipiteitä ajankohtaisista vaaliteemoista.
– Toivottavasti saamme paljon myös yleisön kysymyksiä. Niitä voi lähettää etukäteen molempien lehtien toimituksiin ja myös paikan päällä voi tentata ehdokkaita.
Vaaliriehan avaus on kello 12 ja sen jälkeen alkaa Suu säkkiä myöten –vaalikeskustelu. Se keskittyy talouspolitiikkaan ja Vakka-Suomen elinvoimaan.
MUKANA KESKUSTELUSSA ovat Varsinais-Suomen liiton maakuntajohtaja Kari Häkämies, Helsingin yliopiston julkistalouden professori Roope Uusitalo, Laitilan kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen sekä Uudenkaupungin elinvoimajohtaja Jarkko Heinonen.
Tuleva lauantai on yksi kiihkeimmistä kampanjapäivistä, ja ehdokkaat ovat jalkautuneet ympäri Varsinais-Suomea järjestettäviin tapahtumiin. Ennakkoäänestys järjestetään 3.–9.4. ja varsinainen vaalipäivä on 14. 4.
KALANNIN SUUREEN Vaaliriehaan on tulossa ehdokkaita useista eri ehdokaslistoista. Vihreistä etukäteen ovat ilmoittautuneet etukäteen Saija Porramo ja Jan Vuorenlaakso, Kokoomuksesta Virve Aho, Tanja Parkko ja Ville Valkonen, Perussuomalaisista Vilhelm Junnila, Keskustasta Pekka Myllymäki ja Tytti Hyytiä, Liike Nytistä Eija Riihilahti, Jaana Kaurala, Kyösti Tuominen, Lasse Nikkanen, Mai-Helen Jansson, Mika Nummenpalo ja Hilkka Laikko, RKP:stä Åsa Gustavsson, SDP:stä Jaana Vasama, Itsenäisyyspuolueesta Henri Aitakari, Vasemmistoliitosta Sami Laaksonen ja Kristillisdemokraateista Anne-Mari Kiekara.
Kysymyksiä ehdokkaille voi lähettää osoitteeseen toimitus@laitilansanomat.fi tai toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi