Laitilassa järjestetään astangajoogan alkeiskurssi viikonloppuna

0
Jooga-ohjaaja Elina Rantee näyttää padmasana, joka tehdään usein tunnin lopussa. Kuva: Hanna Hyttinen

Laitilassa on voinut viime syksystä asti harrastaa astangajoogaa. Porilainen jooga-ohjaaja Elina Rantee ohjasi tunteja Raumalla, kun eräs hänen laitilalainen oppilaansa kysyi, voisiko Rantee tulla ohjaamaan myös Laitilaan.

– Syyskauden ajan kokoonnuimme Ventolan kylätalossa Untamalassa, mutta vuoden vaihteessa siirryimme Urheilutalon yläkertaan, Rantee kertoo.

Ryhmään kuuluu tällä hetkellä 6–10 vakikävijää. Huhtikuun alussa järjestettävän alkeiskurssin odotetaan kasvattavan harrastajamäärää.

– Alkeiskurssin käyneet voivat kurssin jälkeen osallistua viikkotunneille.

Tekniikka on tärkeää turvallisuuden kannalta, mutta muutoin Rantee kehottaa jokaista kuuntelemaan omaa kehoaan.

– Jooga saattaa kuulostaa oudolta, mutta se voi yllättää. Olen ohjaajana avoin ihminen ja jokainen voi toteuttaa lajia omalla tavallaan.

Huhtikuun 6. ja 7. päivä alkavalle alkeiskurssille on jo ilmoittautunut sen verran osallistujia, että se toteutuu, mutta mukaan mahtuu lisääkin.

Alkeiskurssille voi ilmoittautua sähköpostitse satyayogaelinarantee@gmail.com

Lue lisää x.x.xxxx lehdestä